
|
UUTISET / FBSK HäME / BAARIMIKKO 2006
|
|
Vuoden Flairtending BaariMikko 2006 kilpailun säännöt 
1 § Kilpailujen järjestäjä on F.B.S.K. Häme, yhteistyössä Cocktai Club Lahden kanssa.
2 § Kilpailuun voivat osallistua kaikki ravintola-alalla vähintään kaksi vuotta työskennelleet henkilöt.
.
3 § Kilpailua johtaa ja valvoo
järjestelytoimikunta, joka samalla toimii kilpailun ylituomaristona.
Ylituomariston päätöksiä vastaan ei voi protestoida.
4 § Valmistettavan juomasekoituksen tyyli on vapaa.
5 § Kukin juomasekoitus saa
sisältää korkeintaan seitsemää ainesosaa, johon määrään sisältyvät myös
mausteena käytettävät ns. dashit.
6 § Sekoitukseen käytettävien
alkoholijuomien määrä ei saa ylittää sosiaali- ja terveydenhuollon
tuotevalvontakeskuksen (STTV) enimmäismääristä antamia ohjeita.
7 § Kilpailussa saa käyttää
Suomessa yleisesti saatavilla olevia alkoholijuomia, eli ko. juomat
ovat Alkon tai tukkujen alkoholijuomavalikoimissa.
8 § Kilpailussa voidaan käyttää
sellaisia alkoholittomia aineita, jotka ovat Suomessa kaikkien
kilpailijoiden saatavilla. Jokainen kilpailija on velvollinen itse
hankkimaan alkoholipitoiset- ja alkoholittomat ainesosat sekä kaiken
tarvitsemansa materiaalin ja välineistön kilpailupaikalle, paitsi
kilpailun yhteistyökumppanin tuotteen (De Kuyper) jota
juomasekoituksen tulee sisältää vähintään 2 cl.
9 § Kilpailija on velvollinen
huolehtimaan siitä, että hänen sekoituksensa ei ole nimeltään tai
sisällöltään identtinen minkään kansainvälisen, yleisesti tunnetun tai
aikaisemmin johonkin drinkkikilpailuun osallistuneen reseptin kanssa.
Mikäli identtisyys voidaan tunnistaa, on ylituomaristolla oikeus hylätä
kyseinen resepti.
10 § Koristelu on vapaa, mutta
se ei saa antaa tuomaristolle mahdollisuutta tunnistaa sekoituksen
valmistajaa. Koristeiden on oltava syötäviä. Jokainen kilpailija on
velvollinen itse hankkimaan koristeet kilpailupaikalle. Koristeet
voidaan koota valmiiksi ennen suoritusta, esivalmistelu voidaan
suorittaa ennen varsinaista kilpailutapahtumaa erikseen osoitetussa
valmistelutilassa.
11 § Reseptit on ilmoitettava senttilitroina (cl). Tämä sääntö ei koske ”dasheja” eikä longdrinkkien pidentäjiä.
12 § Lämmitettyjen aineiden, etukäteen sekoitettujen ja kotivalmisteisten ainesosien käyttö on kielletty.
13 § Kilpailureseptit on
esitettävä täydellisinä F.B.S.K. Hämeen painattamalla
osallistumislomakkeella tai sen kopiolla määräaikaan mennessä.
14 § Kilpailijat tuovat
kilpailuun omat valmistusvälineensä. Kilpailussa käytettävien pullojen
on sisällettävä etiketissä mainittua alkoholia, mehuille tarkoitettujen
kannujen sekä pullojen on oltava etiketittömiä sekä lasisia.
Kilpailijoiden on käytettävä täysikokoisia pulloja (50/70 cl). Tätä
pienempien pullojen käyttö on kielletty, jos ko. tuotetta on saatavilla
täysikokoisessa pullossa.
15 § Kilpailija hankkii käytettävän lasiston ja tuo sen mukanaan kilpailupaikalle.
16 § Kaikilla kilpailijoilla tulee olla riittävästi koristeita sekä ainesosia vähintään kolmen (3) drinkin valmistamiseen.
17 § Jokaisen osallistujan kilpailuaika on 5 minuuttia. Yliajasta sakotetaan piste kultakin alkavalta 30 sekunnilta.
18 § Järjestelytoimikunta arpoo kilpailijoiden suoritusjärjestyksen.
19 § Jokaisen osallistujan on kilpailussa itse valmistettava oma drinkkinsä.
20 § Esityksen aikana on liekittäminen ja kaikenlaisen elävän tulen käyttö on kielletty.
21 § Kilpailija tuo oman taustamusiikkinsa joka on cd- levyllä.
22 § Tuomaristo arvostelee neljä
osa-aluetta: esitys (max 65 p), juoman maku (max 20 p), -ulkonäkö (max
10 p) ja -nimen (max 5 p) perusteella.
23 § Kilpailun voittaja on
korkeimman pistemäärän saanut osallistuja. Mikäli kolmen parhaiten
sijoittuneen drinkin kohdalla tulee tasapisteitä, ratkaisee
ensisijaisesti: esitys-, sitten maku-, sitten ulkonäkö- ja lopuksi
nimipisteet.
24 § Alkukarsinta suoritetaan
puolueettoman raadin toimesta. Finalisteille ilmoitetaan erikseen n. 2
viikkoa ennen finaalia. Voittaja julistetaan VUODEN FLAIRTENDING-
BAARIMIKOKSI 2006.
Järjestelytoimikunta
Takaisin
|
|
 |
|