UUTISET / FBSK HäME
FBSK Häme, kuukausikokous, Tampereen Viinitukku Oy, 16.9.2008


Kokouksen pöytäkirja

Syyskuun kokous 16.9.2008
Tampereen Viinitukku Oy (Pirkkala)

1. Kokouksen avaaminen.
Kokous avattiin klo 15.37

2. Kokouksen toteaminen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi.

3. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Kokouksen esityslista hyväksyttiin.

4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen.
Edellinen kokous pidettiin keväällä 2008, ja pöytäkirja oli tässä välissä hävinnyt. Pj Jarkko S. kertoi kuitenkin mitä asioita siellä oli käsitelty mm. mihin yhdityksen varat käytetään ja kallis Hollannin matka oli päätetty unohtaa. Tilalle järjestetään matka Tallinnaan; Sakun olutkoulutus ja paikalliset baarimessut. Sekä keväällä hyväksyttiin talouskorvaukset mm. sm- kisoista ym.
Talouskorvauslomakkeen saa sähköisessä muodossa s- postiinsa Pj:lta, kun pyytää.

5. Kokouksen esityslistalle kohtaan 11. Muut asiat.
J.K Vanajanlinnasta pyysi puheen vuoron, sekä päivän isäntämme Tampereen Viinitukku varasi myös puheenvuoron.

6. Marraskuun aktiivijäsentestin preppaukset.
Hämeestä aktiivijäsenkokeeseen lähtee voittamaan Kimmo Rikkonen (Tawastia Bank, Häml:n), Janne Koljonen (Opteam/ Tawastia Bank Häml:n) sekä Atte Laitila (Nordic-gastrobub, Tampere).
Preppauksista sopivat tarkemmin Pj ja oppilasjäsenet keskenään.
Preppaukset hoitaa Pj Jarkko sekä mahdollisesti Nevalan Teppo.

7. Baarimikkokisat sekä festarit ja messut 2008.
Pj Jarkko kertoi viime kevään messujen tuoton, ja se hyväksyttiin jaettavaksi tasan 50/50 Cocktail Club Lahden kanssa.
Paikalla olleet jäsenet vaikuttivat olevan tyytyväisiä messujen tulokseen.    

8. Baarimikkokisat sekä festarit ja messut 2009.
Ensi vuoden messut järjestetään Lahdessa su 18.1. Tänäkin vuonna drinkki reseptit pyydetään näytteilleasettajilta ja oppilaat tulevat valmistamaan niitä. Tänä vuonna Hakkaraisen Jarin tilalle tulee Lahtinen Jaana oman oppilasryhmänsä kanssa.

Suunnittelu tapahtuu pääasiassa molempien kerhojen johtokunnissa, mutta kaikkien jäsenien tukea tarvitaan myös ennen messuja ja viimeistään itse tapahtuma päivänä kaikki paikalle. Ja enemmän työtä tekevät palkitaan aina paremmin.
Lokakuussa järjestetään ensimmäinen yhteinen suunnittelu palaveri, jonne ovat kaikki tervetulleita, asiasta infotaan tarkemmin muutaman viikon sisällä. Ja myös marraskuussa pidetään suunnittelu kokous messujen johdosta. Drinkkilippujen hinnat aiheutti myös pohdintaa, mutta päätimme jatkaa pohdintaa kun kaikki ovat koolla.

Samassa yhteydessä päätimme luopua nykyisestä kokousrytmistä (kk joka 2 tiistai), helpottaaksemme johtokunnan töitä sekä madalluttaaksemme osallistumista kokouksiin. Tämä ei tarkoita että kokousten määrä välttämättä vähenisi, on esim. messujenkin takia helpompi katsoa sopivia päiviä kokouksille.

9. Tallinnan matka 29.10.2008.
Johtokunta esitti matkustus,- ja maksusuunnitelman opintomatkasta Tallinnaan, jossa päästään Sakun olutkouluun ja osallistutaan paikallisille baarimessuille, ja suunnitelmat hyväksyttiin oikeudenmukaisina ja reiluina.
Hämmennystä matka tarjouksissa aiheutti, kun sama laiva oli molemmissa tarjouksissa mutta saapumisajat olivat erilaiset ;)
Matkaan siis päätettiin käyttää messutuottoja ja mitä useampiin messuihin oli ( viim. 3 edelliset messut) osallistunut sitä vähemmän joutuu matkasta itse kuittaaamaan. Ja jäsenmaksu tulee tietenkin olla maksettuna ansaitaakseen maksuhelpotusta matkaa varten. Huom! muistathan  jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen.

10. Finnbar messut.
Tomi jakoi postissa saamansa kutsukirjeet ja pyysi jakamaan niitä eteenpäin. Pj. muistutti että finbarissa olisi töitä tarjolla ja töihin tuleville kustannetaan matkat, majoitus ja ruokaakin saa (ehkä). Ja oppilasjäsenet ansaitsevat pisteitä jo yhdestäkin työpäivästä.
Maanantaina nuorten kisassa mukana kaksi kisaajaa Hämeestä Janne Koljonen sekä Atte Laitila.
Maanantaina Ravintola Ahjossa absolut bileet tarkempaa tietoa fbsk:n nettisivuilla.
Tiistain SM- Tekniikka Finaalissa mukana myös Hämettä edustamassa Mikko ”liekkimeri” Setälä.

11. Muut asiat.
Hyäksyttiin Tampereen Viinitukku Hämeen kannattajajäseneksi.

J.K kertoi Vuokatissa järjestettävistä back to 60´s partyista, juhlat on 3-4 lokakuuta sekä 21-22.11 olisi Winterock.
Ja Vanajalinnassa järjestetään perinteiset itsenäisyyspäivän illalliset, joiden teema on tänä  vuonna James Bond. Kaikkiin bileisiin tarvittaisiin baarimesuja töihin, joten kiinnostuneet yhteyttä Juhani K. (Vanajanlinna).
    
Viimeisenä olikin Tampereen Viinitukun puheenvuoro, joka jatkui kokouksen jälkeen (varasto) tehdaskierroksella sekä tuotemaistatuksilla. Tuotemaistiaiset olivat lähinnä juuri laajennetulta väkevien puolelta ja suosituimmaksi taisi osoittautua (ainekin ”tuliais” pullojen määrässä) italialainen lakritsilikööri ciemme liquori s.p.a.

12. Kokouksen päättäminen.
Kokous päätettiin klo 16.45. Pirkkalasta lähdimme kohti Tampereen keskustaa n. klo18.
 

Takaisin

Ajankohtaista
» ONNELA Flair Master 2010 Review
» Roadhouse World Flair 2010
» Kouluttaudu baarialan mestariksi Hyvinkäällä
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto Espoossa
» Vuoden hovimestari 2010 -kilpailu.
 
Tapahtumat
»FBSK Turku, kesäkokous
   02.08.2010

»FBSK Lappi, kuukausikokous
   02.08.2010

»Jalkapallon Finlandia Cup Kuopiossa
   15.08.2010

»Mikä Viini! 2010
   15.09.2010

»IBA 2010 (59th I.B.A.) meeting
   22.11.2010