
|
UUTISET / FBSK HäME
|
|
FBSK Hämeen Vuosikertomus 2003-2004 
F.B.S.K. HÄMEEN VUOSIKERTOMUS 2003-2004
F.B.S.K. Hämeen ensimmäinen vuosi oli erittäin menestyksekäs. Osastolla
on ensimmäisen vuoden jälkeen 62 jäsentä, joista 23 oppilasjäsentä.
Toimintaa tukemaan saatiin 26 kannattajajäsentä. Vuosi oli
toiminnallisesti ja koulutuksellisesti erittäin aktiivinen.
Kokoonnuimme 16 kertaa, Matkustimme 4 kertaa Helsinkiin, 3 kertaa
Hämeenlinnaan ja yhden kerran Lahteen, muut kokoontumiset olivat
Tampereella.

Koulutusta Altialla
Kannattajajäsenet osallistuivat hyvin F.B.S.K. Hämeen toimintaan ja
osoittivat kiinnostusta Hämeen alueen viriävää toimintaa kohtaan.
Vuorovaikutusta on jatkossa tarkoitus kehittää edelleenkin. F.B.S.K.
Häme kiittää kannattajiaan materiaalisesta ja taloudellisesta tuesta,
erityiskiitokset Altia Oyj:lle, Maxxium Finlandille ja Norex Spiritsille.
F.B.S.K. Hämeen johtokunta teki hyvää työtä. Tätä pyyteetöntä työtä on
tarkoitus jatkaa ensi vuonna osaston hyväksi. Johtokunta kokoontuu,
jokaisen kuukausitapaamisen yhteydessä ja tarvittaessa muulloinkin.
Johtokunnan jäsenille teetettiin omat käyntikorttinsa, joille on
varmasti käyttöä.
F.B.S.K. Hämeen ensimmäisen toimintavuoden kaksi tärkeintä tehtävää
olivat jäsenhankinta ja koulutus. Jäsenhankinta onnistuikin em.
luvuista päätellen mainiosti. Tärkein tehtävä oli kuitenkin
koulutussuunnitelman luominen ja toteuttaminen. Oppilasjäsenten tietä
aktiivitestiä kohti viitoittivat ansiokkaasti Jarkko Salonen ja Kimmo Tolppanen.
Koulutuksia oli kuukausittain ja nämä kolmituntiset sessiot olivatkin
ensimmäisenä vuotena suosittuja ja onnistuneita. Koulutuksissa käytimme
osaston omia osaajia sekä agentuurien huippukouluttajia.

Mika Kinnunen ja Mikko setälä
F.B.S.K. Hämeen toiminta ulottui myös drinkkikilpailuihin. Tärkeimpänä olivat omat Cocktail-baarimikko 2004 ja Flairtending- baarimikko 2004 kilpailut Hämeenlinnassa toukokuussa 2004. Voitot menivät Hämeenlinnaan Mikko Setälälle ja Jyväskylään Mika Kinnuselle. Jarkko Salonen voitti tekniikan suomenmestaruuden lokakuussa 2003 Finnbar- messuilla Helsingissä. Antti-Pekka Hirvi ja Sami Hänninen kilpailivat Finlandia Vodka cupissa sijat 4 ja 5 samassa tapahtumassa. Mika Eskola menestyi Havana Club- kisassa joulukuussa 2003 sijoittuen toiseksi Turussa.
Jarkko Salonen edusti Finlandia Vodka Baltic- cupissa Saksassa
helmikuussa 2004 henkilökohtainen sijoitus 14 ja joukkue kulta tuli
Suomen joukkueelle. Toukokuussa Mika Asuma kilpaili Shake it
kilpailussa Pietarin risteilyllä sijan 5. Jarkko Salonen ja Sami
Hänninen kilpailivat SM- kilpailuissa Vaasassa kesäkuussa 2004.
Elokuussa 2004 Sami Hänninen voitti Pramian mietojen tuotteiden
drinkkikilpailun. Jarkko Salonen kilpaili Grand Marnier Trophyssä sijan
7 cocktail-festivaaleilla Helsingissä. Samassa tapahtumassa Finlandia
Vodka cupissa Antti-Pekka Hirvi oli 9. Mikko Setälä oli 8. ja Sami
Hänninen 5. Syyskuussa nuorten baarimestarien kilpailussa 2004
Keravalla F.B.S.K. Hämettä edustavat Mikko Setälä ja Minna Hyyrynmäki.

F.B.S.K. Hämeen jäsenet työskentelivät osastonsa hyväksi seuraavissa tapahtumissa: Voodoo Lounge- Red Bull-ilta Bravossa (Jacob Nielsen, Santeri Suominen), Tammerfest (Kirsi Färm, Antti-Pekka Hirvi, Susanna Korhonen, Kai Vitikainen ja Sami Hänninen), Rotisseur- kapituli Vanajanlinnassa (Mikko Setälä, Mika Eskola ja Sami Hänninen). Näille henkilöille alaosasto tarjoaa vuosijuhlan illallisen ilmaiseksi.
F.B.S.K. Hämeen tavoitteina oli myös tehdä toimintaansa tutuksi, luoda
verkostoja baarimestareiden kesken ja avata kontakteja agentuureihin.
Näissä tavoitteissa myös onnistuttiin kiitettävästi. Sähköpostilla ja
netin välityksellä informaatio ja muu materiaali siirtyi vaivattomasti
ja taloudellisesti jäsenistölle. Ylivoimaisesti tehokkain informaation
välityksen kanava oli F.B.S.K.:n omat nettisivut, joita kiitettävästi
päivitti webmaster Heikki Tomperi. Heikki oli korvaamaton apu vuoden mittaan kaikessa sähköisessä viestimisessä ja materiaalin tuottamisessa.
F.B.S.K. Häme esiintyi myös sähköisessä mediassa: TV 2 alueuutisissa
syyskuussa 2003, kaksi kertaa TV Tampereessa syyskuussa 2003 ja
huhtikuussa 2004, radio Jannessa Hämeenlinnassa samoina ajankohtina
sekä Ylen Tampereen radiossa toukokuussa 2004.
Lehdistössä meillä oli juttuja: Iltalehdessä, Kauppalehdessä,
Aamulehdessä, Hämeen Sanomissa, Kaupunki Uutisissa, Uudessa Lahdessa,
Tamperelaisessa, Pirkanmaan Sanomissa, Shakerissa, Menussa ja Viisi
Tähteä lehdessä yhteensä 28 kappaletta.
F.B.S.K. Hämeen talous tulee olemaan positiivinen, tarkempi erittely
vuosijuhlan yhteydessä. Tulopuolella ovat jäsenmaksut,
oppilasjäsenkansiot ja tapahtumat. Menopuolella ovat matkakulut,
tapahtumat, markkinointi ja pienet sekalaiset toiminnalliset kulut.
Liitteenä on 2003-2004 kauden menot ja kulut.
fbsk-hame-2003-2004.xls
Takaisin
|
|
 |
|