UUTISET / FBSK LAPPI
FBSK Lappi, toimintasuunnitelma 2008


FBSK LAPPI TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2008

F.B.S.K. Lapin toimintavuosi 2008 aikana tärkeitä painopisteitä ovat aktiivisen jäsenkunnan hankinta ja jäsenistön osaston toimintaan tutustuttaminen sekä alan toiminnan kehittäminen Lapin alueen tarpeisiin sopivaksi.

F.B.S.K Lappi toimii alaosastona kansallisen F.B.S.K. Ry:n (Suomen Baarimestarien ja Kannattajien Kerho Ry) sekä kansainvälisen baarimestariyhdistyksen IBA:n ( International Bartender`s Association) alaisuudessa.

Jäsenet
Kaikki henkilöt ja yhteisöt, jotka hyväksyvät FBSK:n toimintaperiaatteet ja säännöt sekä maksavat jäsenmaksunsa, ovat tervetulleita FBSK Lapin jäseniksi. Uusia jäseniä tullaan kutsumaan ja tutustumaan osaston toimintaan aktiivisen jäsenverkoston kautta. Jäsenistöä kannustetaan sekä koulutetaan jatkuvasti ja heillä on mahdollisuus liittyä kansallisen  FBSK:n oppilasjäseneksi, sekä myöhemmin tehtävän ja läpäistyn aktiivitestin kautta aina aktiivijäseneksi. FBSK Lapin johtokunta muistuttaa, että oman osaston toiminnassa mukanaolo ei vaadi aktiivitestiä vaan vain vuosittaisen jäsenmaksun maksamista. Johtokunta myös muistuttaa, että ketään ei pakoteta aktiivitestiin vaan se on täysin vapaaehtoinen ja hän, joka haluaa testin suorittaa, saa omat henkilökohtaiset kouluttajansa. Johtokunta ei järjestä mitään varsinaista jäsenhankintakampanjaa vaan puskaradion ja osaston jäsenten kautta ja kokouskutsujen ahkeralla välittämisellä pyrkii saamaan kiinnostuneita toimintaan mukaan.

Johtokunta
Alaosastolle toimintavuodelle 2008 valitaan seitsemän hengen johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri/rahastonhoitaja sekä neljä jäsentä. Koulutusvastaavat nimetään alueittain tarvittaessa. Puheenjohtaja hoitaa osaston puolesta virallisen tiedottamisen medialle ja sihteeri jäsenistölle. Johtokunta valitaan osaston vuosikokouksessa yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2009 kevätkokoustapahtumaa varten viimeistään syksyllä 2008 tullaan nimeämään muutaman hengen suunnittelu- ja valmistelutiimi. Tiimi voi muodostua osaksi myös johtokunnan ulkopuolisista jäsenistä.

Tiedotus
FBSK Lapilla on omat osaston sivut FBSK:n nettiosoitteessa www.fbsk.net. Sinne osoitteeseen toimitetaan kokouskutsut ja pöytäkirjat sekä mahdollinen muu materiaali. Kokouskutsut ja muu osastoa koskeva tiedotettava materiaali lähetetään aina myös jokaisen henkilökohtaiseen sähköpostiin, jonka jäsen on osaston sihteerille ilmoittanut. Mahdollisesti osaston tekemisien tuloksia on mahdollisuus myös lukea FBSK:n oman äänenkannattajan Shakerin sivuilta sekä muista alan lehdistä.

Varainhankinta
Tärkein osaston varainhankintakeino on jäsenmaksut.. Siksi onkin tärkeää, että  jokainen jäsen ja kannattajajäsen maksaa vuosikokouksessa määrätyn jäsenmaksusumman. Osaston toiminta ja koulutus pyritään suunnittelemaan niin että mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua tapahtumiin. Johtokunta ottaa mielellään vastaan ideoita varainhankintaan.

Kuukausitapaamiset
FBSK Lappi kokoontuu yhteisesti päätettynä ajankohtana. Kokousten sisällöt, kannattajajäsenisännät ja tapaamispaikat sovitaan aina edellisessä kokouksessa ja niistä lähetetään jäsenistölle pöytäkirjat sähköpostin välityksellä. Toimintavuosi 2008 on vajaa. Sillä tarkoitus on muuttaa vuosikokouksen ajankohdaksi aina tammikuu. Hyötynä siitä on että saadaan vuosikokous ja sen jälkeen pienimuotoiset pikkujoulut pidettyä samaan aikaan sekä aina saadaan täysi kalenterivuosi elettyä ja suunniteltua. Jo FBSK:n säännöt sanoo että vuosikokous on pidettävä ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ja liian monelle on helmi-huhtikuun välinen aika täysin mahdotonta kokoustaa tunturikeskusten kevätsesongin vuoksi. Lisäksi syys- ja joulukuu rauhoitetaan kokouksilta.

Matkat
Toimintavuoden aikana pyritään tekemään tutustumiskäynti johonkin alan paikkaan. Johtokunta ottaa reissuideoita vastaan. Lisäksi johtokunnan jäsenet osallistuvat FBSK:n kevät-, syys- ja vuosikokouksiin mahdollisuuksien mukaan.

Kilpailut
Alaosasto pyrkii auttamaan ja järjestämään Lapin alueella drinkkikisoja. Alaosasto tukee jäsenistöä FBSK:n aktiivitestimatkoissa sekä myös muissa alaan liittyvissä tapahtumissa ja kilpailuissa.

Kannattajajäsenet
FBSK Lapin ensimmäinen vuosi ja yhteistyö kannattajajäsenten kanssa sujui kiitettävästi. Vuoden aikana omaksuttu tapa kannattajajäsenille isännöidä kuukausitapaamisia tullaan pitämään voimissaan. Puheenjohtaja selvittää seuraavan toimintavuoden isännyydet. Kannattajajäsenillä on alan viimeisin tieto tuotteista, valikoimista ja niiden käyttömahdollisuuksista. Heillä on myös täydellinen mahdollisuus kouluttaa sekä myös tietysti tutustuttaa uutuustuotteisiin heti tuoreeltaan. Kannattajajäsenet hyötyvät yhteistyöstä, koska heillä on käytössään aktiivinen baarimestariverkosto Lapin alueella. Kannatamme siis myös toimintavuotena 2008 ajatusta että kannatamme kannattajiamme.

Budjetti 2008

Varasto
Edellinen tilikausi --- 1289 e

Tuotot
Jäsenmaksut --- 800 e
Kannattajajäsenmaksut --- 1600 e
Yhteensä --- 3689 e

Menot
Pankin palkkiot --- 30 e
Matkakulut --- 1000 e
matka-avustukset: kisat ja aktiivitestit
majoitusavustus
Kokouskulut --- 800 e
ruokailut
kahvitukset
muut esim. kopiointi
Koulutus --- 300 e
tarvikkeet
Konttoritarvikkeet --- 70 e
postitus
kopiopaperi
niitit, klemmarit
Edustus --- 400 e
lahjat, muistamiset
Kevätkokous (v.2009) --- 1089 e

Yhteensä --- 3689 e


Takaisin

Ajankohtaista
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto Haaga-Perhossa
» 13th International Finlandia Vodka Cup
» FBSK Lapin suuri Gintasting
» ONNELA Flair Master 2010 Review
» Roadhouse World Flair 2010
 
Tapahtumat
»Rapujuhlat
   04.09.2010

»Uudet baarikoulutukset syksyllä – check it out!
   07.09.2010

»Syystober  Helsingin Rautatientorille
   09.09.2010

»FBSK syyskokous
   13.09.2010

»MIKÄ VIINI! 2010
   15.09.2010