
|
UUTISET / FBSK PöYTäKIRJAT
|
Vuosikokous 2004
Pöytäkirja
F.B.S.K ry vuosikokous 21.3.2004 Hotelli Haaga, Helsinki
Paikalla oli 53 yhdistyksen jäsentä.
1. Kokouksen avaus.
Puheenjohtaja Harri Hannulla avasi kokouksen. Osallistujat esittelivät itsensä.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Jaakko Siimeslahti, sihteeriksi
Hannu Kovala, pöytäkirjantarkastajiksi Jussi Turunen ja Victor Nyberg
sekä ääntenlaskijoiksi Katri Karvonen sekä Mika Erholtz.
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
4. Päätetään, otetaanko kokouksen käsiteltäväksi muita kuin
esityslistalla olevia asioita tai mitä johtokunta kokoukselle esittää.
Asiat käsitellään kohdassa 23.
Kohtaan 23 pyysivät puheenvuoroa Heikki Tomperi, webmaster;
Jaakko Siimeslahti, Allied Domeq; Sami Hänninen, F.B.S.K Häme; Mio
Suominen, Maxxium Finland; Harri Hannula, F.B.S.K ry.
5. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa.
6. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2003 toimintakertomus.
Hari Hannula kertoi toimintakertomuksen postitetun kaikille jäsenille.
Päätettiin korjata yksi virhe kertomuksessa: Keravalla Nuorten
baarimestarien kilpailun tekniikan paras oli Viktor Nyberg, Helsinki ja
toisena Mika Pehkonen, Kuopio.
7. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2003 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.
Teija Färm esitteli vuoden 2003 tilinpäätöksen. Tulos oli positiivinen 3961,08€
Hannele Engblom luki tilintarkastuskertomuksen ja totesi kirjanpidon
tehdyn asianmukaisesti ja suositteli tili-, ja vastuuvapauden
myöntämistä vuoden 2003 johtokunnalle. Korjattiin
tilintarkastuskertomuksessa ollut virhe tilikauden tuloksen osalta.
8. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2003 johtokunnalle.
Kokous myönsi vuoden 2003 johtokunnalle tili- ja vastuuvapauden.
9. Esitetään koulutus- ja kilpailutoimikunnan raportti vuodelta 2003.
Jacek Piasecki esitteli Kilpailu- ja koulutustoimikunnan raportin
vuodelta 2003. Suurimpia kehitysalueita on olleet kilpailujärjestelyjen
kehittäminen, aktiivijäsentestin uudistaminen sekä toimikunnan työnjaon
kehittäminen
Raportti hyväksyttiin.
10. Valitaan johtokunta vuodelle 2004.
a) Puheenjohtaja
Valittiin Harri Hannula puheenjohtajaksi.
b) Muut johtokunnan jäsenet
Valittiin johtokunnan jäseniksi Teija Färm (rahastonhoitaja) varalle
Anu Alanko-luoma; Aimo Markus (varapuheenjohtaja) varalle Heikki
Tomperi; Hannu Kovala (sihteeri) varalle Ari Savunen; Juha Heusala
varalle Jacek Piasecki; Jari Sutinen varalle Katja Kauppinen; Mika
Eskola varalle Sami Hänninen.
c) Koulutus- ja kilpailutoimikunnan jäsenet
Valittiin kilpailu- ja koulutustoimikunnan jäseniksi Juha Heusala
(puheenjohtaja), Harri Hannula (neuvonantaja), Mika Tuuna (NEO), Jacek
Piasecki (kilpailut), Teijo Rintoo (kilpailut, tekniikka,
MM-kilpailijavalmennus), Lari Korhonen (kilpailut ja toimikunnan
sihteeri), Seppo Honkanen (koulutus), Jan Wallin (koululutus,
oppilaitosyhteistyö), Joel Hyyriö (koulutus, koulutusvastaavien
koordinointi).
11. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja vuodelle 2004.
Valittiin tilintarkastajiksi Hannele Engblom ja Kurt Kustaws, varalle Eetu Halmesmäki.
12. Hyväksytään uudet aktiivijäsenet.
Aktiivijäseneksi hyväksyttiin: Janne Ajanti, Markus Apuli, Ali
Berrebach, Mika Eriksson, Kreta Grönnholm, Riku Hailio, Terhi Heikkilä,
Martin Johansson, Harri Kairala, Hannu Karvinen, Mikko Kemppinen, Kata
Koskinen, Jukka-Pekka Kytöharju, Johanna Mäkinen, Jussi Mäkinen, Petri
Lamberg, Kimmo Ojala, Viktor Nyberg, Jari Pennanen, Jenni Rinne,
Alexander Ruzza, Henna Sanaksenaho, Janne Siitari, Mio Suominen, Pekka
Timonen, Jaana Kaipainen (3. sija), Antti Peltonen (2. sija), Mikael
Karttunen (1.sija).
Matti Karvisen kiertopalkinto aktiivijäsentestin parhaasta teknisestä suorituksesta luovutettiin Mikael Karttuselle.
Aimo Markus luovutti F.B.S.K Oulun stipendin Antti Peltoselle.
13. Päätetään vuoden 2004 jäsenmaksut.
Teija Färm kertoi johtokunnan esityksen vuoden 2004 jäsenmaksuiksi: henkilöjäseniltä 60€ ja kannattajajäseniltä 100€.
Hyväksyttiin jäsenmaksut esityksen mukaan..
14. Esitellään ja hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2004.
Harri Hannula esitteli kaikille jäsenille postitetun toiminta suunnitelman vuodelle 2004. Hyväksyttiin.
15. Esitellään ja hyväksytään toimintavuoden 2004 tulo- ja menoarvio.
Teija Färm esitteli tulo- ja menoarvion vuodelle 2004.
Matti Jussila kysyi IBA 2005 tapahtuman budjetointia yhdistyksen
kirjanpidosta erikseen. Ari Savunen kertoi rahaliikenteen olevan
suunnitelman mukaan jatkossa itsenäinen kokonaisuus. 50-vuotisjuhlien
rahaliikenne hoidetaan yhdistyksen kassan kautta.
16. Päätetään puheenjohtajan sekä muiden johtokunnan jäsenten sekä
koulutus- ja kilpailutoimikunnan jäsenten palkkioista sekä kulujen
korvaamisesta.
Päätettiin järjestää kulujen korvaaminen vanhan mallin mukaan eli
taloussäännön mukaisesti kuitteja ja selvityksiä vastaan. Yhdistyksen
toimihenkilöille ei makseta palkkioita.
17. Yhdistyksen edustajien valitseminen edustustehtäviin.
Valtuutettiin johtokunta valitsemaan edustajat tapauskohtaisesti.
18. F.B.S.K. Hämeen hyväksyminen virallisesti alaosastoksi.
Harri Hannula esitti uuden alaosaston hyväksymistä F.B.S.K ry:n
alaisuuteen. Tampereen, Hämeenlinnan ja Turun muodostama uusi osasto
hyväksyttiin virallisesti.
Sami Hänninen esitteli uuden osaston vilkasta alkanutta toimintaa.
19. Uusien oppilasjäsenten hyväksyminen.
Seuraavat henkilöt ovat hakeneet oppilasjäsenyyttä:
Nimi --- Suosittelijat:
Outi Antman --- Jacek Piasecki ja Kalle Alajoki
Mika Antman --- Jacek Piasecki ja Kalle Alajoki
Toni Anttonen --- Pekka Paurola ja Sami Taimela
Mika Asuma --- Katja Kauppinen ja Sami Hänninen
Miika Backman --- Teemu Knuutila ja Miia Salo
Wassilika Dacheva-Lindroos --- Pekka Korhonen ja Irmeli Kumpu
Johanna Enberg --- Jacek Piasecki ja Kalle Alajoki
Josefiina Frantsila --- Joni Soininen ja Sami Hänninen
Jose Hakala --- Markus Kohonen ja Jussi Turunen
Jari Hakkarainen --- Kimmo Tolppanen ja Jarkko Salonen
Jacob Hansen --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Tapani Hilli --- Jani Rantaeilola ja Jari Hämäläinen
Antti-Pekka Hirvi --- Jarkko Salonen ja Kimmo Tolppanen
Sanna Hyrkäs --- Hannu Kovala ja Sami Taimela
Minna Hyyrynmäki --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Jonas Häggblom --- Markku Harju ja Juha Pernu
Antti-Pekka Iitola --- Kim Hyöty ja Juki Kiippa
Janne Isopahkala --- Jari Karlsten ja Pekka Paurola
Juha Iso-Pahkala --- Petteri Tiitta ja Rieti Jauhiainen
Kari-Pekka Koponen --- Jussi Turunen ja Jan Lindgren
Susanna Korhonen --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Tapio Koskinen --- Kimmo Tolppanen ja Jarkko Salonen
Jarno Kosonen --- Jani Keränen ja Janne Juntunen
Annukka Lahti --- Sami Hänninen ja Jarkko Salonen
Markus Liimatainen --- Jani Rantaeilola ja Jani Virta
Pekka Luomala --- Miia Salo ja Aimo Markus
Anu Luoto --- Katja Kauppinen ja Sami Hänninen
Sivi Lyytikäinen --- Markku Back ja Antti Suhonen
Juha-Pekka Matilainen --- Eetu Halmesmäki ja Jussi Turunen
Mirko Melantie --- Juki Kiippa ja Tapani Saarinen
Katri Monto --- Hannu Kovala ja Tommi Kaisto
Timo Muhonen --- Jani Keränen ja Janne Juntunen
Miikka Murtoniemi --- Jarkko Salonen ja Sami Hänninen
Marko Muttonen --- Juha Yli-Rahnasto ja Juki Kiippa
Petri Myllykangas --- Jani Rantaeilola ja Jari Hämäläinen
Timo Mäkelä --- Sami Hänninen ja Jarkko Salonen
Mikko Mäki --- Jarkko Salonen ja Sami Hänninen
Ari Mäkinen --- Petri Silius ja Juki Kiippa
Maria Nielsen --- Sami Hänninen ja Jarkko Salonen
Heikki Närhi --- Juha Haavisto ja Lari Korhonen
Jani Outinen --- Jani Rantaeilola ja Jari Hämäläinen
Teemu Pulkkinen --- Jani Lehtonen ja Kim Hyöty
Tomi Pylvänäinen --- Jari Karlsten ja Pekka Paurola
Teemu Raasakka --- Jari Karlsten ja Pekka Paurola
Panu Rapatti --- Katja Kauppinen ja Sami Hänninen
Ossi Ruusunen --- Eetu Halmesmäki ja Pekka Lanne
Mika Saari --- Juha Yli-Rahnasto ja Juki Kiippa
Jani Saari --- Sami Hänninen ja Jarkko Salonen
Teemu Saksala --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Sami Salmi --- Ville Loiri ja Pekka Lanne
Mervi Satamo --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Saku Seppälä --- Markku Harju ja Juha Pernu
Mikko Setälä --- Juhani Karttunen ja Sami Hänninen
Kimmo Siljander --- Petri Silius ja Juki Kiippa
Terhi Similä --- Sami Taimela ja Hannu Kovala
Vilppu Simpanen --- Eetu Halmesmäki ja Jussi Turunen
Sami Sjöberg --- Katja Kauppinen ja Sami Hänninen
Ville Soininen --- Sirkka-Liisa Sarinainen ja Jouni Savolainen
Santeri Suominen --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Eemeli Tolvanen --- Jani Keränen ja Janne Juntunen
Ville Turunen --- Jari Sutinen ja Sirkka-Liisa Savinainen
Jari Ukonmaanaho --- Hannu Kovala ja Jani Rantaeilola
Janne Vartiainen --- Juha Tirkkonen ja Jari Sutinen
Merja Vartiainen --- Jari Sutinen ja Juha Tirkkonen
Kristiina Westerholm --- Mika Tuuna ja Jorma Airola
Kai Vitikainen --- Sami Hänninen ja Jarkko Salonen
Sami Vuopionperä --- Juha Yli-Rahnasto ja Juki Kiippa
Erik Isopahkala --- Sami Hänninen ja Katja Kauppinen
Harri Hannula luki kaikkien hakeneiden nimet, työpaikat sekä suosittelijoiden nimet.
Yksi hakemus on jäänyt joukosta pois; päätettiin hyväksyä Erik
Isopahkalan hekemus ilman paikalla olevaa paperia. Hyväksyttiin kaikki
esitellyt henkilöt oppilasjäseniksi.
20. Uusien kannattajajäsenten hyväksyminen.
Yhdistyksen kannattajajäsenyyttä on hakenut Ravintola Wanha Laamanni
Porvoosta, yhteishenkilönä Matti Jussila sekä Oy Shaman Spirits Ltd
Tyrnävältä, yhteyshenkilönä Jouni Kääriäinen.
Hyväksyttiin molemmat hakemukset.
21. Yhdistyksen äänenkannattajan Shaker-lehden puheenvuoro.
Harri Hannula luki Nina Halinin terveiset lehden toimituksesta: Uusimaa
Oy kiittää yhdistystä kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä.
Shaker-Lehteä julkaistaan vuonna 2004 neljä kertaa vuodessa,
lisäksi julkaistaan kesäkuussa F.B.S.K ry:n jäsenluettelo. Julkaisut
ilmestyvät mediakortin mukaisesti aikataulussa. Shaker ehti pyytää
”aina ja iankaikkisesti” kertomaan toimitukseen uutisia. Shaker on
yhdistyksen äänenkannattaja ja sitä kautta tieto kulkee eteenpäin.
22. Yhdistyksen tulevat tapahtumat ja kilpailut.
Harri Hannula kertoi lähitulevaisuudessa järjestettäviä tapahtumia:
21.-23.5 Pohjoismaiden puheenjohtajien kokous, Pohjoismainen Fancy Drink –kisa, F.B.S.K ry:n kevätkokous sekä 50 -vuotisjuhla.
6.-7.6 Vaasan kesäpäivät ja SM-kilpailujen alkukarsinta sekä F.B.S.K Vaasan 20.v
23.8. Rapujuhlat
20.9. F.B.S.K ry:n syyskokous ja Nuorten Baarimestarien kilpailu Keravalla.
Jasu Piaceski kertoi vaikeuksista saada IBA:sta sääntöjä Fancy Drink kisaan. Asiasta tiedotetaan jäseniä heti kun tietoa tulee.
Keskusteltiin laajasti FinnBar messujen ja Coctaifestivaalien
vaatimattomasta tuloksesta sekä tulevaisuudesta. Johtokunta kertoo
työskentelevänsä vahvasti asian hyväksi.
23. Muut asiat.
Sami Hänninen, F.B.S.K Häme kertoi vaatemallistoa, jotka on varustettu
yhdistyksen logoilla. Asusteet tulevat myyntiin jäsenille
lähitulevaisuudessa.
Sami kertoi edelleen tulevasta tapahtumastaan Hämeenlinnassa 2.5.2005.
Cocktail-Baarimikko 2004 ja Flair Tending Baarimikko 2004 –kilpailujen
kiertopalkinnot esiteltiin osallistujille.
Harri Hannula kertoi olevansa iloinen F.B.S.K Hämeen aktiivisesta
toiminnasta ja antavansa täyden tuen alaosastojen aktiiviselle ja
kehittyvälle toiminnalle.
Heikki Tomperi kertoi internet-sivuston www.fbsk.net toiminnasta ja
kehotti jäseniä huomioimaan ammattilaispuolen väkevien alkoholien
asiat. Käyttäjätunnus on ”aromi” ja salasana ”shaker”. Heikki Tomperi
laittaa alaosastojen sekä kannattajajäsenten materiaalia
mielellään nettiin. Alan uutisista ym. materiaalista ei peritä maksuja.
Kävijämäärät ovat kehittyneet erittän myönteisesti. Kävijöitä on ollut
n. 17 000 yksittäistä kävijää. Tavoitteena on loppuvuoteen
mennessä 10 000 kävijää kuukaudessa.
Jasu piaceski kertoi yhdistyksen historiikin tekemisestä.
Seuraavan Shakerin välissä postitetaan jäsenille 50-vuotis historiikki.
Jaakko Siimeslahti, Allied Domeq kertoi Laphroaigh:lta tulevan
markkinoille rajattu erä erikoisviskejä. 15 yo, 30yo, 40 y ja Cask
Strenght –viskit ovat saatavilla ainakin Lounais-juoma Oy:n ja Suomen
Alkoholitukkurit Oy:n kautta.
Mio Suominen, Maxxium Finland kertoi terveisensä Bols
Showbartender of the Year -kisan järjestämisestä. Tapahtuma on syksyllä
Bols-vodkan kera.
24. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.40.
Pöytäkirjan vakuudeksi
Jaakko Siimeslahti - Puheenjohtaja
Hannu Kovala - Sihteeri
Olemme tarkastaneet kokouksen pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua
Jussi Turunen ja Viktor Nyberg
Pöytäkirjantarkastajat
poytakirja-vuosik-2004.doc
Takaisin
|
|
 |
|