
|
KANNATTAJAT / PAULIG
|
|
Pauligin Paula - ikuisesti nuori Pauligin Paula on maamme
"vanhin" PR-henkilö ja suomalaisen merkkitavaramainonnan tunnetuin
hahmo. Ensimmäisen kerran piirretty neitonen esiintyi Pauligin 10 kilon
kahvipurkin kyljessä jo vuonna 1904. Elävä Paula on valloittanut
suomalaisten sydämiä jo 54 vuotta.
Pauligin perustaja Gustav Paulig
retkeili 1870-luvulla nuorena poikamiehenä Sääksmäen Visavuoren
maisemissa. Romanttinen tarina kertoo, että hän näki silloin
paikallisen viehättävän talontyttären yllä Sääksmäen kauniin
kansallispuvun ja piti kovasti näkemästään. Se oli hänen mielestään
suomalaisuutta aidoimmillaan ja puhtaimmillaan.
Visavuoren kesäiset muistot vuosikymmenten takaa palasivat Gustav
Pauligin mieleen, kun hän ensimmäisenä Suomessa aloitti kahvin
paahtamisen vuonna 1904. Siihen asti kahvipavut oli paahdettu kotona
omalla "prännärillä".
Paahdetut pavut pakattiin kymmenen kilon peltipurkkeihin ja purkin
kylkeen tarvittiin tietysti kaunis kuva. Kuvaksi valittiin kahvikuppia
pitelevä pitkähiuksinen naishahmo, jota voidaan pitää nykyisen Paulan
"äitinä". Arkkitehti Waldemar Aspelin
piirsi naisfiguurin tuon ajan jugendtyylin mukaisesti. Paahdetut pavut
olivat niin uusi ja jännittävä asia, että kauppiaat etenkin
Pohjanmaalla vaativat papunsa kauniiksi kiillotettuina!
Paula saa nimensä
Suomen ensimmäiset kuluttajamessut järjestettiin Helsingissä vuonna
1920. Pauligin osastolla kansallispukuiset neitoset tarjoilivat kahvia
ja muita Pauligin tuotteita messuvieraille. Ajatus omasta piirretystä
PR-hahmosta kehittyi pikku hiljaa päätökseksi asti, ja Paula sai
nimensä yrityksen nimen luontevana johdannaisena vuonna 1926. Tämän
myötä Pauligin mainosjulisteisiin ja uusiin 250 gramman ja puolen kilon
kahvipakkauksiin ilmestyi Sääksmäen kansallispukuun pukeutunut,
tummatukkainen ja lempeäkatseinen tyttö.
Pauligin mainonnasta vastasi Erva-Latvalan mainostoimisto, jonka taiteilijoita olivat muun muassa Aukusti Tuhka ja Elis Muona. Kauniin piirros-Paulan tekijä on jäänyt kuitenkin tuntemattomaksi.
Elävä, oikea Paula-tyttö
Kun teollisuus ja tuonti pääsivät sotavuosien jälkeen vauhtiin, oli sopiva aika herättää kaunis symboli eloon. Eduard Pauligin poika Henrik Paulig
oli saanut ajatuksen yrityskuvan hengettärestä opintomatkallaan
Yhdysvalloissa. Paulan esikuva oli General Mills- yhtiön
asiakaspalvelun symboli Betty Crocker. Hän esitteli tuotteita, antoi ruokaohjeita ja neuvoi perheenemännille uusia työtapoja.
Vuonna 1950 ensimmäiseksi Paula-tytöksi pyrki 738 ehdokasta. Heistä
valittiin ensin 40 semifinalistia ja sitten 10 finalistia. Hakijoiden
joukossa oli muun muassa tuleva Miss Universum Armi Kuusela,
mutta hän oli liian nuori ja karsiutui. Testit olivat tiukat ja
monivaiheiset kuten aina myöhemminkin. Raadissa istuivat muun muassa
elokuvamoguli Risto Orko ja radiokreivi Creutz.
Kruunatuksi tuli nurmijärveläinen Sinikka Kekki,
jonka oma sisar ilmoitti mukaan kilpailuun - kahvin vuoksi. Sekä
Paula-tytölle että hänen löytäjälleen oli näet luvassa palkinnoksi
kaksi kiloa aitoa kahvia. Kahvi oli vielä säännöstelty tuote ja
pula-ajan Suomessa kallisarvoista herkkua.
Paula-tytöstä tuli heti erittäin suosittu ja toivottu vieras erilaisiin
tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Kun Suomessa ei ollut kuninkaallisia,
Paula-tyttö tavallaan korvasi tämän puutteen. Paula esiintyi Pauligin
lehti-ilmoituksissa ja mainoselokuvissa. Hän sai pian myös oman
nimikkokahvinsa. Ensimmäisen Paula-tytön kaudella Paulig aloitti
Melitta-suodattimien ja -suodatinpapereiden tuonnin, ja Paula
perehdytti suomalaiset puhtaan ja taloudellisen
kahvinvalmistusmenetelmän käyttöön.
Paula valloitti suomalaisten sydämet
Kansa otti Sinikan ja häntä seuranneet Paula-tytöt omakseen, ja usein
sanottiinkin, että Paula-tyttö oli jopa suositumpi kuin presidentti Urho Kekkonen. Alkuvuosina pohdittiin leikillisesti Pauli-pojan marssittamista Paula-tytön aisapariksi, mutta ajatuksesta luovuttiin.
Sinikka Kekin jälkeen vuonna 1958 Pauligin kahvin keulakuvaksi
valittiin uuden ihmeellisen tiedotusvälineen, television,
yleisöäänestyksellä Eila Sandell. Samana vuonna Paulig toi kahvivalikoimaansa mannermaisen uutuuden: tummaksi paahdetun Café Parisien -kahvin.
Kiinnostus Paulaa kohtaan oli ennennäkemättömän suurta nimenomaan 50- ja 60-luvuilla. Kolmas Paula-tyttö Anja Mustamäki
hoiti tehtävää vuosina 1962-1969. Hänen aikanaan Pauligin mainonta sai
uuden elementin, Kultakupin, joka 1970-luvulla tuli Paula-tytön tilalle
Pauligin kahvin symboliksi. Paula-tyttö ei kuitenkaan edes suunnitellut
eläkkeelle jäämistä!
Mervi Salosen toimikaudella 1969-1973 perustettiin Pauligin kuluttajapalveluosasto, Paula-palvelu, jakamaan tuotetietoutta. Hilkka Alatalon
aikana 1973-1977 Paulig täytti 100 vuotta ja Paula-tyttökin esiintyi
paljon julkisuudessa. Merkkipäivän kunniaksi valmistettiin erä
100-vuotiskahvia. Se pakattiin kauniiseen puolen kilon tölkkiin, joka
oli näköispainos 10 kilon jugendtölkistä paahtimon alkuvuosilta.
Jokainen Paula on "se oikea"
Paula-tytöt ovat olleet vahvasti oman aikakautensa tulkkeja. Maisa
Venäläisen toimikaudella 1977-1980 Paulan rooli painottui
kahvikonsulentin myymälätyöhön. Paula on aina ollut erityisen odotettu
henkilö missä tahansa hän liikkuukin. Jokainen Paula on myös jäänyt
omalle ikäpolvelleen mieleen "ainoana oikeana Paula-tyttönä".
Vuonna 1980 Paulaksi valittiin kotitalousopettaja Anna-Liisa Uusitalo. Hänen toimikaudellaan käynnistyi Pauligin Kahvi-instituutin toiminta ja markkinoille tuli uutuutena Cafe Espresso.
Helena Rantanen aloitti
Paula-tyttönä vuonna 1983 ja teki tunnetuksi muun muassa uutta
Plus-pak-vakuumipakkausta. Hänen toimikautensa kesti vuoteen 1986,
jolloin oli Liisa Aarnikoivun vuoro aloittaa Paulan tehtävissä. Hänen aikanaan Paulig lanseerasi markkinoille Gustav Paulig -kahvin.
Pauligin 10. Paula-tytöksi valittiin vuonna 1990 Sanna Simola. Hän esitteli toimikaudellaan uutuustuote Cafe Moccan. Vuonna 1994 Sanna luovutti paikkansa Anna-Leena Lundénille.
Hänen kaudellaan Paulig siirtyi ensimmäisenä Suomessa yksinkertaisiin
kahvipakkauksiin eli pelkkään laminaattiin. Luontoa säästävä
pakkausuudistus toteutettiin tasan 70 vuotta kuluttajapakkausten
syntymän jälkeen. Taru Tukeinen
aloitti Paulan tehtävät vuonna 1996. Tarun aikana Paulig uudisti
nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun Brazil-kahvin ja toi
markkinoille Presidentti After Dinner -kahvin.
2000-luvun kahvilähettiläs
Paula uudistuu ajan hengen mukaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Vuonna 1999 valittu 13. Paula Sanna Leinonen
sai mielenkiintoisia tehtäviä Pauligin kahvien markkinoinnissa erikois-
ja alkuperämaakahvien esittelyn myötä. Aikaansa seuraava 2000-luvun
Paula onkin entistä enemmän uudentyyppisten kahvitrendien sekä kahvi-
ja kahvilakulttuurin esittelijä ja asiantuntija.
Virpi Malkamäki, kaikkien
aikojen 14. Paula, kruunattiin Sääksmäen Visavuoressa perinteiseen
tapaan Gustavin päivänä 2002. Hänen kaudellaan Paulig toi markkinoille
Presidentti Tumma Paahto -kahvin ja aivan uudenlaisen kahvituotteen:
pullotetun, kylmänä nautittavan valmiin Frezza-kahvijuoman.
Gustavin ja Hyvän kahvin päivänä 6.6.2004 Pauligin Paula sai jälleen uudet kasvot. Turkulainen Emmi Salonen
on 15. hyvän kahvin lähettiläs. Aurinkoisen Emmi-Paulan voit tavata
monissa tapahtumissa eri puolilla Suomea kertomassa Pauligin kahveista
ja kahvin kiehtovasta maailmasta. Kahvitietouden lisäksi Paula tuo
kahvin ystäville iloa ja hyvää mieltä.
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Leena Miettinen, Paulig Oy, puh. 09 3198 364, 040 5627 302 Kuluttajapalvelupäällikkö Sirkku Boström, Oy Gustav Paulig Ab, puh. 09 3198 246
Paulig-konserni on vuonna 1876
perustettu, arvostetuista merkkituotteistaan tunnettu kahvi- ja
maustealan yritys, joka toimii Pohjoismaiden, Baltian, Venäjän ja sen
lähialueiden markkinoilla. Konsernin liikevaihto oli tilikaudella
2002-2003 187 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 507. Konsernin
kahviyhtiö, Oy Gustav Paulig Ab, on Suomen johtava kahvialan yritys,
jonka merkkituotteita ovat muun muassa Juhla Mokka-, Presidentti- ja
Brazil-kahvit sekä kylmä kahvijuoma Frezza. Kahviyhtiö toimii tiiviissä
yhteistyössä Santa Maria Finland Oy:n kanssa, joka markkinoi Santa
Maria -mausteita ja etnisiä ruokatuotteita.
Takaisin
|
|
 |
|