KANNATTAJAT / PERNOD RICARD
Pernod Ricard Finland Oy



Pernod Ricard Finland Oy on maailman toiseksi suurimman alkoholikonserinin, ranskalaisen Pernod Ricardin täysin omistama tytäryhtiö. Pernod Ricard Finland vastaa konsernin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.
 
Pernod Ricard Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingin Käpylässä. Tuotanto, logistiikka ja asiakaspalvelu toimivat Turussa.

Pernod Ricard on Euroopan suurin alkoholijakelija ja siten luotettava kansainvälinen kumppani myös kaikille suomalaisille. Olemme erikoistuneet pitkäjänteiseen merkinrakennustyöhön ja näin saat kauttamme laadukkaat arvostetut maailman merkit.
 
1.2.2009 Pernod Ricard Finland ja V&S Finland yhdistetiin yhdeksi yhtiöksi. Näin syntynyt Pernod Ricard Finland on maamme alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija.

Pernod Ricard -konsernin vahvuus on sen laajassa, omassa jakeluverkostossa sekä tuotevalikoimassa, joka kattaa useimmat tuoteryhmät ja joissa tuotteemme ovat maailman suurimpia.
Ykkösenä olemme ryhmissä anisviinat, irlantilaiset viskit, deluxe- ja mallasviskit ja kakkosena ryhmissä ginit ja konjakit.

Myymme ja markkinoimme pääasiassa omistamiamme tuotteita. Tunnettuja tuotteita yrityksemme mietojen alkoholijuomien ( alle 22%) valikoimassa ovat mm. kansainvälinen kahvilikööri Kahlua, Malibu-liköörit, suomalaiset Lapponia-liköörit, Sandeman-portviinit sekä klassinen aperitiivijuoma Dubonnet.

Viinivalikoimamme perustuu sekä konsernin omistamiin että edustamiin viineihin. Tällä hetkellä valikoimaamme kuuluu mm. sellaisia menestysviinejä kuin Jacob's Creek, Gato Negro, Wyndham Estate, Elysée, MUMM, Campo Viejo, Graffigna, Palacio de la Vega, Moselland ja Gisselbrecht.
 
Väkevien alkoholijuomien valikoimaan kuuluvat mm. Absolut, Pernod, Ricard, Chivas Regal, The Glenlivet, Jameson, Ballantine's, Four Roses, Martell, Renault, Beefeater, Havana Club ja Minttu.

Perustavoitteemme:
Toimia pitkäjänteisesti luotettavana alkoholijuomien jakelijana ja markkinoijana luoden lisäarvoa kuluttajille laadukkailla, kansainvälisillä merkkituotteilla.

Yhteystiedot
 E-mail: info@pernod-ricard-finland.com
 Puh. 020-7212200
 Fax 09-68593040
 Käyntiosoite: Panuntie 4, 00610 Helsinki

Alkuperäinen Sazerac



Sazerac’in aistikas maku on kuin sinfonia suussasi - kerros kerrokselta lämpimiä makuja. Ruisviski tuo hohtavaa voimaa, hedelmäinen Peychayd’s bitter balansoi sokerin tasapainoon, absinthe tuo aromaattisuutta jota vielä sitruunankuorenpalasta puristettu aromaattinen öljy korostaa.

Lue lisää

Urban Mojito - kesän trendidrinkki

FBSK:n lehdistötilaisuudessa 25.5. kesän trendidrinkiksi tuomaristo valitsi Urban Mojiton. "Kaikki drinkit ovat hyviä, mutta tätä Urban Mojitoa voisi tilata useammankin", totesi miljonääri Jussi - Ville Loponen.
Hieno yhdistelmä peinteitä ja uusia drinkkitrendejä tekee Urban Mojitosta loistavan valinnan kun haluat piristystä kesäpäivään.

Lue lisää

3/3
Ajankohtaista
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto Haaga-Perhossa
» 13th International Finlandia Vodka Cup
» FBSK Lapin suuri Gintasting
» ONNELA Flair Master 2010 Review
» Roadhouse World Flair 2010
 
Tapahtumat
»Rapujuhlat
   04.09.2010

»Uudet baarikoulutukset syksyllä – check it out!
   07.09.2010

»Syystober  Helsingin Rautatientorille
   09.09.2010

»FBSK syyskokous
   13.09.2010

»MIKÄ VIINI! 2010
   15.09.2010