KANNATTAJAT / SERVAALI
Servaali Oy

Servaali Oy

Servaali Oy on vuonna 1989 perustettu oluiden ja muiden alkoholituotteiden maahantuonti- ja tukkuliike. Toiminta aloitettiin erikoisoluiden maahantuonnilla Alkon välityksellä pääasiassa Hollannista ja Belgiasta. Vuonna 1995, Suomen liittyessä Euroopan Unioniin yhtiö sai ensimmäisten joukossa alkoholin maahantuonti- ja tukkuluvat.

Yrityksen voimakkaan kasvun mahdollisti toiminnan järjestelmällinen laajentaminen erikoisolutravintoloista ensin muihin ravintoloihin ja jatkossa vähittäiskauppaan ja tukkuliikkeisiin. Tämä vaati myös toiminnan jatkuvaa keskittämistä ja kehittämistä, myös tuotevalikoiman suhteen.

Vuodesta 2000 alkaen Servaalin tuotevalikoima on jaettu selkeästi päätuotteisiin sekä erikoistuotteisiin. Päätuotteisiin lukeutuu nykyisin noin parikymmentä tuotetta, esimerkiksi Pilsner Urquell, Heineken, San Miguel, Velkopopovick, Kopparberg, Strongbow, Murphy’s ja A. Le Coq.

Näiden lisäksi Servaalin valikoimaan siirtyivät vuoden 2000 lopulla toimintansa lopettaneen Kauppahuone Piltz & Loukusan tuotteet, joihin lukeutui mm. laaja valikoima viskejä (valikoimassa noin 60), calvadoksia, konjakkeja, liköörejä ja sikareita. Nämä, sekä noin kahdenkymmenen panimon lukuisat (noin 80) oluet muodostavat Servaalin erikoisvalikoiman.

SBS Servaali Beer Services on uusi laitepalveluyksikkö, joka tarjoaa kattavan ja luotettavan olutlaiteosaamisen asiakkaidemme tarpeisiin. Servaalin oma laitepalveluyksikkö Servaali Services yhdistyi Technical Service SBS:n kanssa vuoden 2003 keväällä muodostaen palveluyksikön, jonka kautta on saatavissa mm. pesuaineita, hanoja, pesupöytiä, kylmälaitteita sekä huoltopalveluita. SBS tarjoaa yksilölliset ratkaisut täydellisistä hanalaitteistoista palveluineen aina pienimpiinkin ongelmiin, Servaalin tuotteilla tai ilman.

Servaalissa katsotaan luottavaisina tulevaisuuteen. Yritys on löytänyt hyvät ja luotettavat yhteistyökumppanit, joiden avulla toimintaa kehitetään entistäkin tehokkaammaksi ja toimivammaksi. Vapaa alkoholikauppa on Suomessa vielä kovin nuorta, joten suuriakin muutoksia on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Yrityksen tavoitteena on kohdata nämä muutokset ja selviytyä niistä voittajana. Servaali on tulevaisuudessakin vahvasti mukana suomalaisessa alkoholikaupassa.

Servaali Oy
  • Perustettu: 1989
  • Henkilöstö: 17
  • Liikevaihto 2004: n. 6 milj. €
  • Litramyynti 2004: n. 3,5 milj. litraa olutta, 0,5 milj. litraa siideriä, sekä 10 000 l muita alkoholeja
  • Toimitilat: 1800 m2 Tattariharjulla osoitteessa Hyttitie 4A


Yhteystietomme

Servaali Oy
Honkanummentie 3 B
01260 Vantaa
Puh. (09) 454 2350
Faksi (09) 4542 3510
Email myynti@servaali.fi

Myyntipäällikkö
Kai Ekström
Puh. (09) 4542 3530
GSM 040 753 0207
Email kai.ekstrom@servaali.fi

Myyntiedustaja ravintolat, Uusimaa, Turku
Katri Karvonen
GSM 040 530 0948
Email katri.karvonen@servaali.fi

Myyntiedustaja, Tre, Lahti, Itä-Suomi
Joni Soininen
GSM 040 820 2333
Email joni.soininen@servaali.fi

Myyntiedustaja, Pääkaupunkiseutu
Pete Valtonen
GSM 040 552 3300

Tuotepäällikkö
Janne Lehtinen
Puh. (09) 4542 3535
GSM 040 530 0312
Email janne.lehtinen@servaali.fi


Tulostettava versio  

Takaisin

Ajankohtaista
» ABSOLUT Poromestari 2009- finalistit
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
» Campari Cup - myyntikilpailu
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, kuukausikokous
   23.11.2008

»FBSK Turku, kuukausikokous
   25.11.2008

»ABSOLUT POROMESTARI 2009 -drinkkikilpailu
   26.11.2008

»FBSK Oulu, syyskokous
   01.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei