UUTISET / FBSK HäME
FBSK Häme perustettu



Nyt se on sitten viimeinkin tapahtunut... F.B.S.K. Häme on saanut alkunsa. Historiallinen perustamiskokous oli Tampereella 15.09.2003. Lahden, Hämeenlinnan ja Tampereen baarimestarit löivät voimavaransa yhteen ja näin uusi baarimestareiden ja kannattajien kerho sai alkunsa.

Baarimestarit ovat huomanneet, että hämeen alue on kaivannut jo pidemmän aikaa yhteistä foorumia, jossa voitaisiin käsitellä ravintola-alan asioita.

Toiminnan tavoitteena on tehdä työtä: asiakaspalvelun, myynninedistämisen, kouluttautumisen, työskentely-olosuhteiden, suhdetoiminnan ja informaation välityksen edistämiseksi. F.B.S.K. ei ole siis vain baarimestareiden kerho, vaan toiminta tarvitsee myös erilaisia sidosryhmiä, kuten esim. tavarantoimittajia, edustajia, ravintoloitsijoita, ravintolaketjuja, palveluiden tuottajia ja paikallisia vaikuttajia.

Ilahduttavan moni taho on jo ilmottautunut toiminnan tukemiseen ja näin nähneet toiminnan tärkeyden Hämeen alueen ravintolaelämälle. Kolme suurta hämäläistä kaupunkia tarjoaa yhteistyökumppa-neillemme kattavan verkoston tuoda esille yritystään, tuotteitaan sekä palveluitaan. F.B.S.K tarjoaa myös kumppaneilleen asiantuntijapalveluita sekä yhteydet kansalliseen ja kansainväliseen toimintaan.

Toimintamme on siis myös kansainvälistä, josta kerhomme jäsenet saivat ensimakua F.B.S.K.: n syyskokouksessa 22.09 Keravalla. Kokouksessa oli edustusta useasta Pohjoismaasta sekä Virosta. Seuraava matkakohteemme on finnbar-messuille 12.10.2003 Helsinkiin Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa on vuoden ainoat avoimet väkevien alkoholijuomien messut Suomessa. Lähtö keskustorilta vanhan kirkon edestä klo:10.00. Yhteistyökumppaneillemme on kuukausitapaamisten ohella mahdollisuus osallistua tutustumis- ja opintomatkoillemme.

Tapahtumista ja matkoista ilmoitamme sähköpostitse jäsenpostitusten yhteydessä. Baarimestarit, joita on jo ilahduttavasti kahden toimintaviikon jälkeen yli 50, ovat jo kantaneet kortensa kekoon nyt on siis kannattajien aika toimia. Näytäthän, että yrityksenne on tässä toiminnassa aktiivinen ja mukana ensimmäisten joukossa nostamassa hämäläistä baarielämää takaisin Suomen kartalle.

Kannattajajäsenmaksu on 100 e/ vuosi. Maksamalla maksun F.B.S.K. Hämeen tilille op- Kokemäki 516105-228881 saa automaattisesti kerhon jäsenyyden, voi osallistua kuukausitapaamisiin (illan isännyys sovitaan aina erikseen), saa kerhon sähköpostin kuukausittain, saa käyttöönsä jäsenten sähköpostiyhteystiedot, saa käyttöönsä paikallisen, kansallisen sekä kansainvälisen yhteistyöverkoston, verkoston tiedottaa itsestään ja tuotteistaan esim. F.B.S.K.:n nettisivut ja shaker- lehti.

Toivon yhteydenottoanne asian tiimoilta, mahdollisimman nopeasti, niin voimme henkilökohtaisesti räätälöidä toimintaa Teidän tarpeidenne mukaiseksi.

Paalupaikat on nyt jaossa! Liitteenä on informaatiotilaisuuden 18.06.03 pöytäkirja, esityslista perustamiskokoukseen, perustamispoytäkirja sekä
toimintasuunnitelma vuodelle 2003-2004.

Yhteistyöterveisin,
Sami Hänninen
0400-835470
samppah@suomi24.fi
F.B.S.K Hämeen puheenjohtaja

Kuvat - copyright: Mika Eskola. Teksti: Sami Hänninen.


Tulostettava versio  

Takaisin