F.B.S.K. RY / FBSK PöYTäKIRJAT
Vuosikokous 2004


Pöytäkirja

F.B.S.K ry vuosikokous 21.3.2004 Hotelli Haaga, Helsinki

Paikalla oli  53 yhdistyksen jäsentä.

1. Kokouksen avaus.
Puheenjohtaja Harri Hannulla avasi kokouksen. Osallistujat esittelivät itsensä.

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Jaakko Siimeslahti, sihteeriksi Hannu Kovala, pöytäkirjantarkastajiksi Jussi Turunen ja Victor Nyberg sekä ääntenlaskijoiksi Katri Karvonen sekä Mika Erholtz.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

4. Päätetään, otetaanko kokouksen käsiteltäväksi muita kuin esityslistalla olevia asioita tai mitä johtokunta kokoukselle esittää. Asiat käsitellään kohdassa 23.
Kohtaan 23  pyysivät puheenvuoroa Heikki Tomperi, webmaster; Jaakko Siimeslahti, Allied Domeq; Sami Hänninen, F.B.S.K Häme; Mio Suominen, Maxxium Finland;  Harri Hannula, F.B.S.K ry.

5. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa.

6. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2003 toimintakertomus.
Hari Hannula kertoi toimintakertomuksen postitetun kaikille jäsenille. Päätettiin korjata yksi virhe kertomuksessa: Keravalla Nuorten baarimestarien kilpailun tekniikan paras oli Viktor Nyberg, Helsinki ja toisena Mika Pehkonen, Kuopio.

7. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2003 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.
Teija Färm esitteli vuoden 2003 tilinpäätöksen. Tulos oli positiivinen 3961,08€
Hannele Engblom luki tilintarkastuskertomuksen ja totesi kirjanpidon tehdyn asianmukaisesti ja suositteli tili-, ja vastuuvapauden myöntämistä vuoden 2003 johtokunnalle. Korjattiin tilintarkastuskertomuksessa ollut virhe tilikauden tuloksen osalta.

8. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2003 johtokunnalle.
Kokous myönsi vuoden 2003 johtokunnalle tili- ja vastuuvapauden.

9. Esitetään koulutus- ja kilpailutoimikunnan raportti vuodelta 2003.
Jacek Piasecki esitteli Kilpailu- ja koulutustoimikunnan raportin vuodelta 2003. Suurimpia kehitysalueita on olleet kilpailujärjestelyjen kehittäminen, aktiivijäsentestin uudistaminen sekä toimikunnan työnjaon kehittäminen
Raportti hyväksyttiin.

10. Valitaan johtokunta vuodelle 2004.
a) Puheenjohtaja
Valittiin Harri Hannula puheenjohtajaksi.
b) Muut johtokunnan jäsenet
Valittiin johtokunnan jäseniksi Teija Färm (rahastonhoitaja) varalle Anu Alanko-luoma; Aimo Markus (varapuheenjohtaja) varalle Heikki Tomperi; Hannu Kovala (sihteeri) varalle Ari Savunen; Juha Heusala varalle Jacek Piasecki; Jari Sutinen varalle Katja Kauppinen; Mika Eskola varalle Sami Hänninen.

c) Koulutus- ja kilpailutoimikunnan jäsenet
Valittiin kilpailu- ja koulutustoimikunnan jäseniksi Juha Heusala (puheenjohtaja), Harri Hannula (neuvonantaja), Mika Tuuna (NEO), Jacek Piasecki (kilpailut), Teijo Rintoo (kilpailut, tekniikka, MM-kilpailijavalmennus), Lari Korhonen (kilpailut ja toimikunnan sihteeri), Seppo Honkanen (koulutus), Jan Wallin (koululutus, oppilaitosyhteistyö), Joel Hyyriö (koulutus, koulutusvastaavien koordinointi).

11. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja vuodelle 2004.
Valittiin tilintarkastajiksi Hannele Engblom ja Kurt Kustaws, varalle Eetu Halmesmäki.

12. Hyväksytään uudet aktiivijäsenet.
Aktiivijäseneksi hyväksyttiin: Janne Ajanti, Markus Apuli, Ali Berrebach, Mika Eriksson, Kreta Grönnholm, Riku Hailio, Terhi Heikkilä, Martin Johansson, Harri Kairala, Hannu Karvinen, Mikko Kemppinen, Kata Koskinen, Jukka-Pekka Kytöharju, Johanna Mäkinen, Jussi Mäkinen, Petri Lamberg, Kimmo Ojala, Viktor Nyberg, Jari Pennanen, Jenni Rinne, Alexander Ruzza, Henna Sanaksenaho, Janne Siitari, Mio Suominen, Pekka Timonen, Jaana Kaipainen (3. sija), Antti Peltonen (2. sija), Mikael Karttunen (1.sija).
Matti Karvisen kiertopalkinto aktiivijäsentestin parhaasta teknisestä suorituksesta luovutettiin Mikael Karttuselle.
Aimo Markus luovutti F.B.S.K Oulun stipendin Antti Peltoselle.

13. Päätetään vuoden 2004 jäsenmaksut.
Teija Färm kertoi johtokunnan esityksen vuoden 2004 jäsenmaksuiksi: henkilöjäseniltä 60€ ja kannattajajäseniltä 100€.
Hyväksyttiin jäsenmaksut esityksen mukaan..

14. Esitellään ja hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2004.
Harri Hannula esitteli kaikille jäsenille postitetun toiminta suunnitelman vuodelle 2004. Hyväksyttiin.

15. Esitellään ja hyväksytään toimintavuoden 2004 tulo- ja menoarvio.
Teija Färm esitteli tulo- ja menoarvion vuodelle 2004.
Matti Jussila kysyi IBA 2005 tapahtuman budjetointia  yhdistyksen kirjanpidosta erikseen. Ari Savunen kertoi rahaliikenteen olevan suunnitelman mukaan jatkossa itsenäinen kokonaisuus. 50-vuotisjuhlien rahaliikenne hoidetaan yhdistyksen kassan kautta.

16. Päätetään puheenjohtajan sekä muiden johtokunnan jäsenten sekä koulutus- ja kilpailutoimikunnan jäsenten palkkioista sekä kulujen korvaamisesta.
Päätettiin järjestää kulujen korvaaminen vanhan mallin mukaan eli taloussäännön mukaisesti kuitteja ja selvityksiä vastaan. Yhdistyksen toimihenkilöille ei makseta palkkioita.

17. Yhdistyksen edustajien valitseminen edustustehtäviin.
Valtuutettiin johtokunta valitsemaan edustajat tapauskohtaisesti.

18. F.B.S.K. Hämeen hyväksyminen virallisesti alaosastoksi.
Harri Hannula esitti uuden alaosaston  hyväksymistä F.B.S.K ry:n alaisuuteen. Tampereen, Hämeenlinnan ja Turun muodostama uusi osasto hyväksyttiin virallisesti.
Sami Hänninen esitteli uuden osaston vilkasta alkanutta toimintaa.

19. Uusien oppilasjäsenten hyväksyminen.
Seuraavat henkilöt ovat hakeneet oppilasjäsenyyttä:

Nimi --- Suosittelijat:
Outi Antman --- Jacek Piasecki  ja  Kalle Alajoki
Mika Antman --- Jacek Piasecki  ja  Kalle Alajoki
Toni Anttonen --- Pekka Paurola  ja  Sami Taimela
Mika Asuma --- Katja Kauppinen  ja  Sami Hänninen
Miika Backman --- Teemu Knuutila  ja  Miia Salo
Wassilika Dacheva-Lindroos --- Pekka Korhonen  ja  Irmeli Kumpu
Johanna Enberg --- Jacek Piasecki  ja  Kalle Alajoki
Josefiina Frantsila --- Joni Soininen  ja  Sami Hänninen
Jose Hakala --- Markus Kohonen  ja  Jussi Turunen
Jari Hakkarainen --- Kimmo Tolppanen  ja  Jarkko Salonen
Jacob Hansen --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Tapani Hilli --- Jani Rantaeilola  ja  Jari Hämäläinen
Antti-Pekka Hirvi --- Jarkko Salonen  ja  Kimmo Tolppanen
Sanna Hyrkäs --- Hannu Kovala  ja  Sami Taimela
Minna Hyyrynmäki --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Jonas Häggblom --- Markku Harju  ja  Juha Pernu    
Antti-Pekka Iitola --- Kim Hyöty  ja  Juki Kiippa
Janne Isopahkala --- Jari Karlsten  ja  Pekka Paurola
Juha Iso-Pahkala --- Petteri Tiitta  ja  Rieti Jauhiainen
Kari-Pekka Koponen --- Jussi Turunen  ja  Jan Lindgren
Susanna Korhonen --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Tapio Koskinen --- Kimmo Tolppanen  ja  Jarkko Salonen
Jarno Kosonen --- Jani Keränen  ja  Janne Juntunen
Annukka Lahti --- Sami Hänninen  ja  Jarkko Salonen
Markus Liimatainen --- Jani Rantaeilola  ja  Jani Virta
Pekka Luomala --- Miia Salo  ja  Aimo Markus
Anu Luoto --- Katja Kauppinen  ja  Sami Hänninen
Sivi Lyytikäinen --- Markku Back  ja  Antti Suhonen
Juha-Pekka Matilainen --- Eetu Halmesmäki  ja  Jussi Turunen
Mirko Melantie --- Juki Kiippa  ja  Tapani Saarinen
Katri Monto --- Hannu Kovala  ja  Tommi Kaisto
Timo Muhonen --- Jani Keränen  ja  Janne Juntunen
Miikka Murtoniemi --- Jarkko Salonen  ja  Sami Hänninen
Marko Muttonen --- Juha Yli-Rahnasto  ja  Juki Kiippa
Petri Myllykangas --- Jani Rantaeilola  ja  Jari Hämäläinen
Timo Mäkelä --- Sami Hänninen  ja  Jarkko Salonen
Mikko Mäki --- Jarkko Salonen  ja  Sami Hänninen
Ari Mäkinen --- Petri Silius  ja  Juki Kiippa
Maria Nielsen --- Sami Hänninen  ja  Jarkko Salonen
Heikki Närhi --- Juha Haavisto  ja  Lari Korhonen
Jani Outinen --- Jani Rantaeilola  ja  Jari Hämäläinen
Teemu Pulkkinen --- Jani Lehtonen  ja  Kim Hyöty
Tomi Pylvänäinen --- Jari Karlsten  ja  Pekka Paurola
Teemu Raasakka --- Jari Karlsten  ja  Pekka Paurola
Panu Rapatti --- Katja Kauppinen  ja  Sami Hänninen
Ossi Ruusunen --- Eetu Halmesmäki  ja  Pekka Lanne
Mika Saari --- Juha Yli-Rahnasto  ja  Juki Kiippa
Jani Saari --- Sami Hänninen  ja  Jarkko Salonen
Teemu Saksala --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Sami Salmi --- Ville Loiri  ja  Pekka Lanne
Mervi Satamo --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Saku Seppälä --- Markku Harju  ja  Juha Pernu
Mikko Setälä --- Juhani Karttunen  ja  Sami Hänninen
Kimmo Siljander --- Petri Silius  ja  Juki Kiippa
Terhi Similä --- Sami Taimela  ja  Hannu Kovala
Vilppu Simpanen --- Eetu Halmesmäki  ja  Jussi Turunen
Sami Sjöberg --- Katja Kauppinen  ja  Sami Hänninen
Ville Soininen --- Sirkka-Liisa Sarinainen      ja  Jouni Savolainen
Santeri Suominen --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen
Eemeli Tolvanen --- Jani Keränen  ja  Janne Juntunen
Ville Turunen --- Jari Sutinen  ja  Sirkka-Liisa Savinainen
Jari Ukonmaanaho --- Hannu Kovala  ja  Jani Rantaeilola
Janne Vartiainen --- Juha Tirkkonen  ja  Jari Sutinen
Merja Vartiainen --- Jari Sutinen  ja  Juha Tirkkonen
Kristiina Westerholm --- Mika Tuuna  ja  Jorma Airola    
Kai Vitikainen --- Sami Hänninen  ja  Jarkko Salonen
Sami Vuopionperä --- Juha Yli-Rahnasto  ja  Juki Kiippa
Erik Isopahkala --- Sami Hänninen  ja  Katja Kauppinen

Harri Hannula luki kaikkien hakeneiden nimet, työpaikat sekä suosittelijoiden nimet.
Yksi hakemus on jäänyt joukosta pois; päätettiin hyväksyä Erik Isopahkalan hekemus ilman paikalla olevaa paperia. Hyväksyttiin kaikki esitellyt henkilöt oppilasjäseniksi.
 
20. Uusien kannattajajäsenten hyväksyminen.
Yhdistyksen kannattajajäsenyyttä on hakenut Ravintola Wanha Laamanni Porvoosta, yhteishenkilönä Matti Jussila sekä Oy Shaman Spirits Ltd Tyrnävältä, yhteyshenkilönä Jouni Kääriäinen.
Hyväksyttiin molemmat hakemukset.

21. Yhdistyksen äänenkannattajan Shaker-lehden puheenvuoro.
Harri Hannula luki Nina Halinin terveiset lehden toimituksesta: Uusimaa Oy kiittää yhdistystä  kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä. Shaker-Lehteä julkaistaan vuonna 2004  neljä kertaa vuodessa, lisäksi julkaistaan kesäkuussa F.B.S.K ry:n jäsenluettelo. Julkaisut ilmestyvät mediakortin mukaisesti aikataulussa. Shaker ehti pyytää ”aina ja iankaikkisesti” kertomaan toimitukseen uutisia. Shaker on yhdistyksen äänenkannattaja ja sitä kautta tieto kulkee eteenpäin.

22. Yhdistyksen tulevat tapahtumat ja kilpailut.
Harri Hannula kertoi lähitulevaisuudessa järjestettäviä tapahtumia:
21.-23.5 Pohjoismaiden puheenjohtajien kokous, Pohjoismainen Fancy Drink –kisa, F.B.S.K ry:n kevätkokous sekä 50 -vuotisjuhla.
6.-7.6 Vaasan kesäpäivät ja SM-kilpailujen alkukarsinta sekä F.B.S.K Vaasan 20.v
23.8. Rapujuhlat
20.9. F.B.S.K ry:n syyskokous ja Nuorten Baarimestarien kilpailu Keravalla.
 
Jasu Piaceski kertoi vaikeuksista saada IBA:sta sääntöjä Fancy Drink kisaan. Asiasta tiedotetaan jäseniä heti kun tietoa tulee.

Keskusteltiin laajasti FinnBar messujen ja Coctaifestivaalien vaatimattomasta tuloksesta sekä tulevaisuudesta. Johtokunta kertoo työskentelevänsä vahvasti asian hyväksi.

23. Muut asiat.
Sami Hänninen, F.B.S.K Häme kertoi vaatemallistoa, jotka on varustettu yhdistyksen logoilla. Asusteet tulevat myyntiin jäsenille lähitulevaisuudessa.
Sami kertoi edelleen tulevasta tapahtumastaan Hämeenlinnassa 2.5.2005. Cocktail-Baarimikko 2004 ja Flair Tending Baarimikko 2004 –kilpailujen kiertopalkinnot esiteltiin osallistujille.
Harri Hannula kertoi olevansa iloinen F.B.S.K Hämeen aktiivisesta toiminnasta ja antavansa täyden tuen alaosastojen aktiiviselle ja kehittyvälle toiminnalle.

Heikki Tomperi kertoi internet-sivuston www.fbsk.net toiminnasta ja kehotti jäseniä huomioimaan ammattilaispuolen väkevien alkoholien asiat. Käyttäjätunnus on ”aromi” ja salasana ”shaker”. Heikki Tomperi laittaa alaosastojen  sekä kannattajajäsenten materiaalia mielellään nettiin. Alan uutisista ym. materiaalista ei peritä maksuja.
Kävijämäärät ovat kehittyneet erittän myönteisesti. Kävijöitä on ollut n. 17  000 yksittäistä kävijää. Tavoitteena on loppuvuoteen mennessä 10 000 kävijää kuukaudessa.

Jasu piaceski kertoi yhdistyksen historiikin  tekemisestä. Seuraavan Shakerin välissä postitetaan jäsenille 50-vuotis historiikki.

Jaakko Siimeslahti, Allied Domeq kertoi Laphroaigh:lta tulevan markkinoille rajattu erä erikoisviskejä. 15 yo, 30yo, 40 y ja Cask Strenght –viskit ovat saatavilla ainakin Lounais-juoma Oy:n ja Suomen Alkoholitukkurit Oy:n kautta.

Mio Suominen, Maxxium Finland kertoi  terveisensä Bols Showbartender of the Year -kisan järjestämisestä. Tapahtuma on syksyllä Bols-vodkan kera.

24. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.40.


Pöytäkirjan vakuudeksi
Jaakko Siimeslahti - Puheenjohtaja
Hannu Kovala - Sihteeri

Olemme tarkastaneet kokouksen pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua
Jussi Turunen ja Viktor Nyberg
Pöytäkirjantarkastajat

poytakirja-vuosik-2004.doc
Tulostettava versio  

Takaisin