Flairing BaariMikko 2009 säännötFlairing BaariMikko 2009 säännöt

1 § Kilpailujen järjestäjä on F.B.S.K. Häme, yhteistyössä Cocktai Club Lahden kanssa.
2 § Kilpailuun voivat osallistua kaikki ravintola-alalla vähintään kaksi vuotta työskennelleet henkilöt.
.
3 § Kilpailua johtaa ja valvoo järjestelytoimikunta, joka samalla
toimii kilpailun ylituomaristona. Ylituomariston päätöksiä vastaan ei
voi protestoida.
4 § Valmistettavan juomasekoituksen tyyli on vapaa.
5 § Kukin juomasekoitus saa sisältää korkeintaan seitsemää ainesosaa,
johon määrään sisältyvät myös mausteena käytettävät ns. dashit.
6 § Sekoitukseen käytettävien alkoholijuomien määrä ei saa ylittää
sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (STTV)
enimmäismääristä antamia ohjeita.
7 § Kilpailussa saa käyttää Suomessa yleisesti saatavilla olevia
alkoholijuomia, eli ko. juomat ovat Alkon tai tukkujen
alkoholijuomavalikoimissa.
8 § Kilpailussa voidaan käyttää sellaisia alkoholittomia aineita, jotka
ovat Suomessa kaikkien kilpailijoiden saatavilla. Jokainen kilpailija
on velvollinen itse hankkimaan alkoholipitoiset- ja alkoholittomat
ainesosat sekä kaiken tarvitsemansa materiaalin ja välineistön
kilpailupaikalle, paitsi kilpailun yhteistyökumppanin tuotteen
(Finlandia vodka,-grapefruitfusion, -limefusion, -cranberryfusion
tai -mangofusion ) jota juomasekoituksen tulee sisältää vähintään 2 cl.
9 § Kilpailija on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänen
sekoituksensa ei ole nimeltään tai sisällöltään identtinen minkään
kansainvälisen, yleisesti tunnetun tai aikaisemmin johonkin
drinkkikilpailuun osallistuneen reseptin kanssa. Mikäli identtisyys
voidaan tunnistaa, on ylituomaristolla oikeus hylätä kyseinen resepti.
10 § Koristelu on vapaa, mutta se ei saa antaa tuomaristolle
mahdollisuutta tunnistaa sekoituksen valmistajaa. Koristeiden on oltava
syötäviä. Jokainen kilpailija on velvollinen itse hankkimaan koristeet
kilpailupaikalle. Koristeet voidaan koota valmiiksi ennen suoritusta,
esivalmistelu voidaan suorittaa ennen varsinaista kilpailutapahtumaa
erikseen osoitetussa valmistelutilassa.
11 § Reseptit on ilmoitettava senttilitroina (cl). Tämä sääntö ei koske ”dasheja” eikä longdrinkkien pidentäjiä.
12 § Lämmitettyjen aineiden, etukäteen sekoitettujen ja kotivalmisteisten ainesosien käyttö on kielletty.
13 § Kilpailureseptit on esitettävä täydellisinä F.B.S.K. Hämeen
painattamalla osallistumislomakkeella tai sen kopiolla määräaikaan
mennessä.
14 § Kilpailijat tuovat kilpailuun omat valmistusvälineensä.
Kilpailussa käytettävien pullojen on sisällettävä etiketissä mainittua
alkoholia, mehuille tarkoitettujen kannujen sekä pullojen on oltava
etiketittömiä sekä lasisia. Kilpailijoiden on käytettävä täysikokoisia
pulloja (50/70 cl). Tätä pienempien pullojen käyttö on kielletty, jos
ko. tuotetta on saatavilla täysikokoisessa pullossa.
15 § Kilpailusuorituksessa käytettävien pullojen tulee sisältää vähintään 2cl tuotetta.
16 § Kilpailusuorituksessa käytettävissä pulloissa saa olla kaatonokat
tai alkuperäiset korkit. Kaatonokat saa teipata pulloon kiinni. Muuten
pulloa tai nokkaa ei saa millään tavalla tukkia, eikä käsitellä.
Pulloja ei saa myöskään maalata.
17§ Kilpailija ei saa kaataa pullosta ennen sillä tehtävää flairausta.
Kun pullosta on kerran kaadettu, sitä ei saa enää käyttää suorituksessa.
18 § Kilpailija hankkii käytettävän lasiston ja tuo sen mukanaan kilpailupaikalle.
19 § Kaikilla kilpailijoilla tulee olla riittävästi koristeita sekä ainesosia vähintään kolmen (3) drinkin valmistamiseen.
20 § Jokaisen osallistujan kilpailuaika on 5 minuuttia. Yliajasta sakotetaan piste kultakin alkavalta 30 sekunnilta.
21 § Järjestelytoimikunta arpoo kilpailijoiden suoritusjärjestyksen.
22 § Jokaisen osallistujan on kilpailussa itse valmistettava oma drinkkinsä.
23 § Esityksen aikana on liekittäminen ja kaikenlaisen elävän tulen käyttö on kielletty.
24 § Kilpailija tuo oman taustamusiikkinsa joka on cd- levyllä.
25 § Tuomaristo arvostelee neljä osa-aluetta: esitys (max 65 p), juoman
maku (max 20 p), -ulkonäkö (max 10 p) ja -nimen (max 5 p) perusteella.
26 § Kilpailun voittaja on korkeimman pistemäärän saanut osallistuja.
Mikäli kolmen parhaiten sijoittuneen drinkin kohdalla tulee
tasapisteitä, ratkaisee ensisijaisesti: esitys-, sitten maku-, sitten
ulkonäkö- ja lopuksi nimipisteet.
27 § Alkukarsinta suoritetaan puolueettoman raadin toimesta.
Finalisteille ilmoitetaan erikseen. Voittaja julistetaan VUODEN
FLAIRTENDING- BAARIMIKOKSI .
Järjestelytoimikunta
Flair_BMikko2009_saannot.doc
Takaisin
|