UUTISET
RetroKOFF

Sinebrychoff täyttää lokakuun 13. päivä 190 vuotta. Juhlavuoden ja keskioluen vapautumisen kunniaksi päivittäistavarakaupan juomahyllyssä nähdään syyskuun alussa retroKOFF. Syksyä juhlistetaan myös 4,6-prosenttisella Karhu Korpisavulla, belgialaisella Leffe Rossa -hanaoluella ja kolmella uutuuspakkauksella.

Sanokaa vaan reilusti Koff 3
Sinebrychoffin 190-vuotisjuhlan kunniaksi KOFF-pullot saavat syys-lokakuuksi retroetiketit, jotka olivat tuttu näky silloin, kun keskiolut vapautui päivittäistavara- kauppaan. Vuosi oli 1969 ja sama, jolloin Pohjoismaiden vanhin panimo täytti 150 vuotta. Myös KOFFin 6-pack saa juhlan kunniaksi vanhoilta ajoilta tutun kultaisen kuosin. Retropullojen takaetiketeistä löytyy keskioluen vapautumiseen ja KOFFiin liittyviä mielenkiintoisia tarinoita, joiden parissa voi elää suomalaisen oluen historiaa uudelleen.

Keskioluen vapautumiseen varauduttiin Sinebrychoffilla suunnittelemalla KOFFille etiketti, joka varmasti jäisi mieleen. Etikettiin valittiin suurikokoinen kolmonen, koska osattiin odottaa, että kansa puhuu paitsi keskioluesta myös kolmosoluesta. Keskioluen vapauduttua KOFF 3 olikin eniten myyty keskiolut päivittäistavarakaupassa. Juhlavuonna keskiolutjanoa sammutettiin KOFFin kolmosen lisäksi myös Wienerbier-oluella.

Vuonna 1969 keskiolutta anniskeltiin uusissa keskiolutbaareissa 2 716 luvan voimin. Vähittäismyyntiä varten luvan oli hankkinut 17 341 myymälää. Moni odotteli vielä lupaansa, sillä viimeiset kunnat vapauttivat keskioluen vasta 80-luvun lopussa.

Jo 60-luvun alkupuolella Koffia mainostanut Tauno Palo oli opettanut oluen ystäville: Sanokaa vaan reilusti KOFF. Keskioluen vapauduttua mainos kääntyi muun muassa Helsingin raitiovaunuissa muotoon: Sanokaa nyt vapaasti KOFF 3.



Sinebrychoffin mainontaa sadan vuoden ajalta
Syksyllä on mahdollisuus tutustua Sano vaan reilusti KOFF -näyttelyyn Sinebrychoffin taidemuseon Punaisessa kellarissa. Näyttely esittelee Sinebrychoffin mainonnan vaiheita sadan vuoden ajalta, vaikka painotus on 1900-luvun puolivälin jälkeisissä vuosikymmenissä. Nähtävänä on julisteita, lehti-ilmoituksia ja muun muassa 1960-luvun tv-mainoksia, joiden valovoimaisena tähtenä esiintyy Tauno Palo. Keskioluen vapautumisen jälkeinen aika elää Punaiseen kellariin pystytetyssä Annelin baarissa. Näyttely on avoinna 11.9.-31.12.2009.

Karhu Korpisavua myös keskiolutvahvuisena
Vahva 6-prosenttinen Karhu Korpisavu on kerännyt ystäviä ravintoloissa tammikuun alusta ja Alkoissa helmikuun alusta lähtien. Vahvaa savuolutta maistelleet kuluttajat ovat pitäneet mausta ja ehtineet jo kaivata Korpisavusta myös keskiolutversiota.

Syyskuun alussa tämä maistuva erikoisolut tuodaan päivittäistavarakauppaan 4,6-prosenttisena. Olut pullotetaan 33 cl ruskeaan lasipulloon ja myydään kuuden pullon monipakkauksena.

Karhu Korpisavu 4,6 til-% on tumman kuparin värinen, savuaromin ryydittämä maukas lagerolut. Sen maku ja tuoksu tuovat mieleen mökkisaunan lämmityksen tai metsään pitkän vaelluksen päätteeksi sytytetyn nuotion.

Olut maistuu huurteisen kylmänä pullon suusta tai lasiin kaadettuna, jolloin savun tuoksu ja maku nousevat vahvemmin esiin. Paras tarjoilulämpötila on 8-14 astetta.

Syyskuusta hanassa: Leffe Rossa 6,6 %
Belgialainen Leffe Rossa on Sinebrychoffin House of Beer -kausiolut, jota voi maistella noin 120 suomalaisessa olutravintolassa syyskuun alusta joulukuun loppuun.

Belgialainen luostarityylinen oluterikoisuus on väriltään houkuttelevan syvä ja aavistuksen punertava. Maultaan hedelmäisenä ja mausteisena se sopii erinomaisesti syksyn ja talven viileisiin iltoihin. Vahva alkoholiprosentti takaa lämmittävän nautinnon.

Leffe-oluen valmistus aloitettiin Notre-Dame de Leffen luostarissa Belgiassa vuonna 1240. Munkit joutuivat lopettamaan oluen valmistuksen, kun luostarin panimo tuhoutui Ranskan vallankumouksen melskeissä 1794. Oluen valmistuslupa annettiin tuolloin paikalliselle panimolle. Tänäkin päivänä veljeskunnan munkit osallistuvat aktiivisesti oluen valmistuksen valvontaan ja ovat pidettyjä vieraita ABInBevin Brysselin panimolla.

Alkoholitonta Nikolaita monipakkauksena
Kuluttajien toivomuksesta Sinebrychoff tuo syyskuun alussa kauppoihin markkinoiden ensimmäisen alkoholittoman oluen monipakkauksen, joka pitää sisällään kuusi 33 cl tölkkiä Nikolai 0,0 % -olutta.

Nikolai-olut on Sinebrychoffin perustajan, Nikolai Sinebrychoffin, nimeä kantava premiumolut, joka on ollut markkinoilla jo vuodesta 1988. Kun tuttu Nikolai-olutmerkki vuonna 2005 lanseerattiin täysin alkoholittomana, se sai monen tunnustamaan, että alkoholitonkin olut voi maistua aidolta oluelta. Lisäksi se on vähäkalorinen vaihtoehto.

Nikolai 0,0 % kasvatti alkoholittomien oluiden volyymin muutamassa vuodessa lanseerauksen jälkeen yli miljoonaan litraan eli lähes kolminkertaiseksi. Nielsenin mittausten mukaan alkoholittoman oluen myynti kasvoi vielä vuonna 2007 hurjaa, yli 20 prosentin vuosivauhtia. Vaikka tämän jälkeen ei ole ollut käytettävissä Nielsen-dataa, viimeisin Risc Monitor kertoo, että alkoholiton olut on saanut lisää käyttäjiä, ja sitä juodaan hieman useammin kuin runsas vuosi sitten.

KOFF - juhlan kunniaksi myös pintissä
Syyskuun alusta myös KOFFin kolmosta saa 0,568 litran pinttitölkissä. Karhun pintti on jo pitkään ollut Suomen suosituin oluiden yksittäispakkaus, joka kasvattaa osuuttaan edelleen siitäkin huolimatta, että suosituimman paikasta kilpailee yhä useampi pintti. KOFF-pintti on myynnissä päivittäistavarakaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa.

Jacobsenit pienessä designpullossa
Sinebrychoffin House of Beer -valikoimaan on vuodesta 2006 alkaen kuulunut kaksi Carlsbergin Jacobsen-panimon olutta 75 cl profiililasipullossa. Syyskuun alussa molemmat oluet vaihtavat kuluttajaystävällisempään 33 cl kokoon, mutta designpullo säilyy.

Jacobsen Original Dark Lager 5,8 til-% on myynnissä ravintoloissa syyskuun alussa. Sitä voi syyskuussa tiedustella myös Alkon myymälöistä. Olut on vahva ja maukas tumma lager, joka valmistetaan Carlsbergin arkistojen vanhimman, vuoden 1854 reseptin mukaan.

Jacobsen Bramley Wit 4,6 til-% on raikas ja hedelmäinen vehnäolut. Sitä saa sekä päivittäistavarakaupoista että ravintoloista.

Jacobsen-pullo voitti vuonna 2007 Danish Design Centren muotoilupalkinnon. Sen muotoon ovat vaikuttaneet Tanskan ensimmäinen standardoitu olutpullo vuodelta 1904 ja vanha majakka, joka sijaitsee Carlsbergin pääsisäänkäynnin vieressä.


TUOTETIEDOT

Karhu Korpisavu
Ainesosat vesi, ohramallas, tärkkelys, humala, aromi
Oluttyyppi lager
Alkoholi 4,6 til-%
Kantavierre 12 %Plato
Väri 20 EBC
Katkerot 18 EBU
100 ml sisältää
Energia 45 kcal/190 kJ
Proteiini 0,4 g
Hiilihydraatit 4,0 g
Rasva 0 g

Leffe Rossa
Ainesosat vesi, mallas, maissi, humala, sokerit
Oluttyyppi belgialainen luostarityylinen oluterikoisuus
Alkoholi 6,6 til-%
Kantavierre 15,6 %Plato
Väri 26 EBC
Katkerot 26 EBU
100 ml sisältää
Energia 61 kcal/255 kJ
Proteiini 0,5 g
Hiilihydraatit 5,19 g
Rasva 0 g

190-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siide reiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja. Yhtiön liikevaihto on 365 miljoonaa euroa. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. www.sinebrychoff.fi

Takaisin

Ajankohtaista
» Aktiijäsentestin 2010 tulokset
» Ammattilaiset laivalla -messuristeily 2010
» Suorita BAARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Helsingissä 6.4.2010 – 31.3.2011.
» IBA 2010 (59th I.B.A.) meeting
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»St. Patrick's Day Bileet
   13.03.2010

ȁboOpen 2010
   14.03.2010

»FBSK:n vuosikokous
   15.03.2010

»FBSK:n vuosijuhla
   15.03.2010

»Vuoden 2010 Barista -kisa
   18.03.2010