UUTISET
Altia ostaa Xanté-brändin

Altia Oyj on solminut sopimuksen The Xanté Company AB:n ja sen omistaman Xanté-tuotemerkin ostamisesta ruotsalaiselta Tilanderin perheeltä. Erityisesti Pohjoismaissa ja kansainvälisessä matkustajakaupassa laajasti tunnettu Xanté-premium-likööribrändi vahvistaa Altian asemaa pohjoismaisessa alkoholijuomakaupassa ja rakentaa Altian kansainvälistä tuoteportfoliota.

Altian strategia perustuu kahteen kivijalkaan: omien tuotemerkkien rakentamiseen sekä jakelupalvelun tarjoamiseen päämiehille heidän liiketoimintansa kehittämiseksi.

Xanté-premium-brändi sopii täydellisesti Altian strategiaan vahvistamalla asemaamme Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä lisäämällä painoarvoamme sekä pohjoismaisessa matkustajakaupassa että kansainvälisessä alkoholijuomakaupassa”, Altian toimitusjohtaja Antti Pankakoski kertoo.

Kauppa on luonnollinen askel Altian kasvustrategian toteuttamisessa. Vuonna 2010 Altia osti merkittävän viinien ja väkevien tuotesalkun sekä Renault-konjakin. ”On kunnia saada vastuu Xanté-tuotemerkistä, jonka kehittämisessä näen suuria mahdollisuuksia osana Altian brändivalikoimaa”, Pankakoski jatkaa.

Jörgen Tilander, Xanté Company AB:n omistaja: “Olemme todella ylpeitä Xantésta ja tekemästämme työstä sen rakentamiseksi pohjoismaiseksi premium-brändiksi. Jatkamme Altian yhteistyökumppanina työtä edelleen USA:ssa ja Kanadassa, missä meillä on yhä yksinoikeus Xantén myyntiin.”

Ainutlaatuinen Xanté-premium-likööri on belgialaisten päärynöiden ja ranskalaisten, valikoitujen konjakkien tasapainoinen sekoitus. Juoman perustana ovat konjakit, joita kypsytetään neljä vuotta hienoimmasta ranskalaisesta tammesta tehdyissä tynnyreissä. Niistä juoma saa syvän meripihkan värin ja mausteisia vaniljan ja päärynän aromeja. Xanté ei sisällä keinotekoisia ainesosia. Sen 17 prosentin luonnollinen makeusaste perustuu kypsytysprosessiin.

Lisätiedot:
Antti Pankakoski, toimitusjohtaja, Altia Oyj, puh. 0207 013 001
Jörgen Tilander, omistaja, The Xanté Company AB, puh. +46 70590 2242



Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu viineistä ja väkevistä. Altia valmistaa, markkinoi, myy, vie ja tuo maahan omia sekä päämiesten tuotteita. Altialla on Pohjoismaiden ja Baltian alueella kattava tuotanto-, myynti- ja logistiikkaverkosto, jonka avulla se palvelee laajasti asiakkaita, kuluttajia ja päämiehiä lähellä markkinoita. Altian liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1 200.

Altian omia brändejä ovat muun muassa Blossa, Chill Out, Explorer, Grönstedts, Jaloviina, Koskenkorva, O.P. Anderson, Renault ja Skåne Akvavit. Niillä on vahva markkina-asema ja monilla pitkä historia vaalittavanaan. Altian päämiestuotteiden valikoima koostuu sekä paikallisista että kansainvälisistä brändeistä eri puolilta maailmaa. Niihin kuuluvat esimerkiksi Codorníu, Drostdy-Hof, Hardy’s, Jack Daniel’s, Bowmore, Nederburg, Ravenswood ja Robert Mondavi.

www.altiacorporation.com

Jörgen Tilander on tehnyt pitkän uran investointipankkiirina, yrittäjänä ja sijoittajana. Hänen poikansa Fredrik Tilander vastaa sijoitusyhtiö Backstage AB:n operatiivisesta toiminnasta. Backstage investoi yrityksiin yleensä niiden toiminnan alkuvaiheessa. Tilanderin perhe omistaa myös tanskalaisen Cherry Heeringin, joka on kuuluisan ’Singapore Slingin’ ainesosa.

www.backstage.se

Takaisin

Ajankohtaista
» Maxxiumista Edrington
» Suomen Olutmestari -kilpailu 2013
» SM Sparkling 2013
» MGV – Machine Guns Vegas
» www.fbsk.info - sivuston statistiikkaa.
 
Tapahtumat
»FBSK, kevätkokous
   20.05.2012

»SM Sparkling 2013
   20.05.2012

»FBSK Helsinki, kuukausikokous
   29.05.2012

»Braastad Nordic Golf Tournament
   07.06.2012