VIVA A CACHAÇA
(Teksti ja kuvat, Vinoble Oy)
Latinalaisesta Amerikasta tulevat alkoholi-juomat ja juomasekoitukset
ovat olleet suosittuja maailmalla jo vuosien ajan. Nyt Suomeen on
rantautumassa perinteisellä tavalla valmistettua cachaçaa, joka on
esimerkiksi Iso-Britanniassa ollut kovassa huudossa jo jonkin aikaa.
Tunnetuin cachaçaa raaka-aineenaan käyttävä juoma on Caipirinha.
Aito cachça tulee Brasiliasta
Cachaca on väkevä brasilialainen alkoholijuoma, joka valmistetaan
sokeriruo’on mehusta eli garapasta. Garapaa saadaan suodattamalla
murskatusta sokeriruo’osta syntynyt mäski.
Cachaca tislataan joko pannu- tai kolonnitislauslaitteilla.
Pannutislatut cachacat ovat parhaimpia ja maukkaimpia. Väkevyydeltään
cachaca voi olla 38 – 48 alkoholiprosenttiyksikköä.
Cachaça on suojattu Brasiliassa tavaramerkillä. Vuonna 2001 Brasilia
haki sille myös nimisuojaa, mutta hakemusta ei hyväksytty. Kahden
vuoden päästä nimisuojaa haettiin uudelleen sekä cachacalle, että siitä
valmis- tettavalle caipirinhalle. Kumpaakaan hakemusta ei kuitenkaan
hyväksytty, koska myös Portugali myy omaa viinintekotislettään nimellä
cachaca. Tällä hetkellä Brasilia käy neuvotteluja nimi-suojasta
Euroopan unionin kanssa.
Vahva maku syntyy kypsyttämällä
Cachacaa saa sekä kypsyttämättömänä että kypsytettynä. Kypsyttämätön
cachaca saa usein levätä terästankeissa jopa useiden kuukausien ajan,
jotta tisleen maku tasaantuu.
Kypsytetyn cachacan valmistukseen käytetään yleensä tammitynnyreitä,
mutta myös muut brasilialaiset puulajit soveltuvat kypsytykseen (kts.
cachaca artesanal). Jotta cachacaa voidaan sanoa kypsytetyksi, täytyy
tislettä kypsyttää korkeintaan 700 litran tynnyrissä vähintään yhden
vuoden ajan. Tisleeseen saa lisätä enintään kuusi grammaa sokeria yhtä
litraa kohti.
Kaksi cachacaa, kaksi makua
Perinteinen cachaca artesanal
Perinteiseen tapaan valmistetun cachaça artesanalin valmistuserät ovat
yleensä pieniä, eikä sitä tehdä koskaan massatuotantona. Cachaça
artesanalia valmistavat pienet tislaamot ympäri maata.
Perinteisesti käymisprosessiin käytetään yksilöllisen lisämaun antajana
maissileseitä, maissijauhoja (portugaliksi Fubá), vilja-alkioita,
riisiä tai riisihiutaleita. Lisämausteet ovat tarkoin varjeltuja
salaisuuksia.
Tislauslaitteina cachaca artesanalin valmistuksessa käytetään
kuparipannuja. Kuten yleensä jalojen juomien valmistuksessa, tisleestä
käytetään vain ”keskiosa”, koska alku- ja lopputisleet sisältävät
haitallisia aineita eivätkä ne maistu hyvältä.
Kypsytykseen käytetään usein erikoisista puulajikkeista, kuten
grapiásta, mantelipuusta, saksanpähkinäpuusta, umburanasta,
jequitibásta, ipêasta, balsamipuusta, jatobásta, guanandista,
brasilianpuusta, cabreúvasta, tibiricásta, garapeirasta tai
kirsikkapuusta valmistettuja tynnyreitä. Kypsytys voidaan tehdä myös
vanhoissa viskitynnyreissä.
Moderni cachaca industrial
Tehdasvalmisteista
cachaça industrialia tehdään maaseutujen keskikokoisissa ja isoissa
tislaamoissa suurimmaksi osaksi São Paulon
ja Cearán osavaltioissa. Tislaus tehdään jatkuvatoimisella
tislausmenetelmällä kolonnitislaus-laitteilla, jotta cachaçaan saadaan
mahdollisimman neutraali maku.
Cachacalla drinkkiisi ripaus sambaa!
Maistuisiko jaguaarin maito tai kukon häntä? Sekä kypsytetyt että
kypsyttämättömät cachaçat sopivat monenlaisiin juomasekoituksiin.
Batida
Batidat ovat pitkiä juomasekoituksia, jotka tehdään käsiravistimella
jäiden tai jäämurskan päälle tai frozen versiona tehosekoitinta
käyttäen. Alkuperältään brasilialaiseen Batidaan käytetään cachacan
lisäksi aina tuoretta hedelmää,hedelmäpyrettä tai –mehua, sekä sokeria.
Useissa resepteissä frozen-versioon lisätään myös hieman maitoa. Lopputuloksena on silloin smoothiemainen rakenne.
Batida-resepti:
-
4 cl cachacaa
-
4–8 cl marja- ja/tai hedelmäpyrettä, tai kookosmaitoa
-
2–6 cl sokerilientä (määrä riippuu pyreen ja muiden raaka-aineiden happamuudesta, karvaudesta ja makeudesta)
-
2-4 cl maitoa (vain frozen-versiossa)
-
jäämurskaa tai jääpaloja
Eri raaka-aineista valmistettuja Batidoja ovat:
-
- Batida Abacaxi (ananas)
-
- Batida de Maracuja (passionhedelmä)
-
- Batida de Morango (mansikka)
-
- Batida de Banana (banaani)
-
- Batida de Coco (kookosmaito)
Caipirinha
Suosittu Caipirinha eli ”pikku maalainen” on johdos maalaista
tarkoittavasta sanasta caipira. Perinteisesti juoman valmistamiseen
käytetään ikääntymätöntä cachacaa, mutta on suositeltavaa kokeilla myös
ikäännytettyjä cachacoja, jotta päästään käsiksi erilaisiin
makumaailmoihin
Caipirinha-resepti:
-
4 cl cachacaa
-
4 – 6 lohkoa limettiä
-
2 – 4 tl ruoko- tai taloussokeria
Valmistetaan murskaamalla ja voimakkaasti sekoittamalla on the rocks
–lasiin. Lopuksi lisätään jäämurskaa, ja koristellaan juoma
jäämurskakukkulalla. Jäämurskasta sulava vesi toimii samalla juoman
pidentäjänä. Caipirinha saattaa vaatia sekoittamista, joten siihen on
hyvä lisätä myös lusikka.
Caipifruta
Caipifruta on muuten samanlainen juoma kuin Caipirinha, mutta lisäksi
siinä on hedelmäpaloja ja usein myös limettiä. Hedelmiksi käyvät
esimerkiksi mango, passionhedelmä, papaija, mandariini, kiwi,
verigreippi ja viinirypäleet. Raaka-aineena voi käyttää myös tuoreita
marjoja.
Caipifruta-resepti:
-
4 cl cachacaa
-
Hedelmiä tai marjoja maun mukaan
-
Limettiä maun mukaan
-
Sokeria maun mukaan (määrä riippuu muista raaka-aineista)
Valmistetaan murskaamalla ja voimakkaasti sekoittamalla on the rocks
–lasiin. Lopuksi lisätään jäämurskaa, ja koristellaan juoma
jäämurskakukkulalla ja hedelmäpalalla. Jäämurskasta sulava vesi toimii
samalla juoman pidentäjänä. Juoma saattaa vaatia sekoittamista, joten
siihen on hyvä lisätä myös lusikka.
Leite de Onca
Makea ja kylmä Leite de Onca on pitkä juoma, joka sisältää cachacaa,
maitoa ja kanelia. Juoman nimi tarkoittaa jaguaarin maitoa ja sitä
tarjoillaan Brasiliassa Festas Juninas –juhlan aikaan talven alkaessa.
Leite de Onca –resepti:
-
4 cl cachacaa
-
8–12 cl maitoa
-
2– 6 cl sokerilientä
-
Paljon kanelia
Valmistetaan rakentamalla, ravistamalla tai frozen-versiona hurricane-,
longdrink- tai muuhun vastaavaan lasiin. Juomaan lisätään jääpaloja ja
se koristellaan jauhetulla kanelilla tai kanelitangolla.
Quentaõ
Brasilialainen glögin vastine Quentaõ tarkoittaa ”erittäin kuumaa” tai
”isoa kuumaa”. Nimensä mukaisesti se tarjotaan kuumana. Juomaa
tarjoillaan Brasiliassa Festas Juninas –juhlan aikaan talven alkaessa.
Quentaõ-resepti:
-
500 g sokeria
-
2 inkiväärinjuurta
-
10 kokonaista neilikkaa
-
5 kanelitankoa
-
2 isoa punaista omenaa, joiden siemenet on poistettu
-
5 dl cachacaa
-
1 l punaviiniä
-
1 l vettä
Sokeri ja mausteet (myös inkivääri) karamellisoidaan kuumalla pannulla.
Kun seos on valmis, siihen lisätään cachaca, punaviini ja vesi.
Tarjoiluastiaksi käy hyvin totilasi, kahvikuppi, teekuppi tai vastaava.
Juoma koristellaan appelsiinin- tai sitruunankuoren paloilla.
Appelsiinin ja sitruunan kuoripaloja voidaan käyttää juomassa myös
mausteena. Muita mausteita ovat laakerinlehti, mustapippuri ja limetin
tai sitruunan mehu. Omenan sijaan juomassa voi käyttää päärynää.
Rabo de Galo
Jännittävä Rabo de Galo eli ”kukon häntä” on juomasekoitus, joka
yhdistää cachacan ja punaisen vermutin. Joissain resepteissä on ½ osaa
kumpaakin alkoholia.
Rabo de Galo –resepti:
-
3 cl cachacaa
-
2 cl punaista vermuttia
Valmistetaan hämmentämällä tai rakentamalla cocktail- tai on the rocks
–lasiin. Juoma nautitaan yleensä sellaisenaan, ilman koristeita
Cachacan matka Kolumbuksen ajoista nykypäivään
Kristoffer Kolumbus toi sokeriruo’on Amerikan mantereelle 1490-luvulla.
Pian sokerimyllyillä työskentelevät ihmiset huomasivat, että
sokeriruokomehu, joka oli jäänyt astiaan joksikin aikaa, oli muuttunut
maultaan happamaksi, mutta vaikutukseltaan varsin hilpeäksi.
Sokeriruokomehusta syntynyttä rankkia alettiin kutsua nimellä cagaca.
Kukaan ei tiedä, koska cachacaa valmistettiin ensimmäisen kerran, mutta
ensimmäiset merkinnät siitä ajoittuvat Bahian osavaltioon vuoteen 1610.
Portugalilaiset olivat ottaneet aiemmin 1530 – 1550 –luvuilla
hallintaansa sokeriruo’on tuotannon hollantilaisilta, ja aloittaneet
kasvin viljelemisen ja sokerin jalostamisen São Vicenten alueella, joka
tunnetaan nykyisin nimellä São Paulo.
Portugalilaiset eivät tislauksen aloitettuaan osanneet arvata, että
1600- ja 1700-luvuilla cachaca syrjäyttäisi heidän oman,
viinintekojätteestä tislatun Bagaceiransa, joka vastasi italialaista
grappaa. Tästä tuohtuneina he
yrittivät tehdä cachaçan valmistamisesta laitonta, mutta epäonnistuivat
yrityksessään. Cachaca oli tullut jäädäkseen. Veron cachaçan myymiseen
he kuitenkin onnistuivat langettamaan. Koko Portugalin imperiumi hyötyi
verosta muun muassa Lissabonin jälleenrakentamisessa maanjäristyksen
aiheuttaman tuhon jälkimainingeissa vuonna 1755.
Australiassa ensimmäiset cachaça –ryyppyjuhlat pidettiin vuonna 1788,
kun brittien laiva toi sinne maasta karkoitettuja rikollisia. Alus oli
käynyt matkallaan korjattavana Rio de Janeiron satamassa, ja veden
lisäksi ruumaan oli varastoitu myös cachaçaa.
Cachaçan avulla myös motivoitiin orjia, jotka työskentelivät
brasilialaisilla sokeriruoko-viljelyksillä. Vahvaa motivaatiojuomaa
tarjoiltiin aina vuoteen 1888 asti, kunnes orjuus kiellettiin
Brasiliassa ja maa julistettiin tasavallaksi.
Cachaçaa pidettiin pitkään köyhälistön juomana, mutta nykyisin
hienoimpia, kypsytettyjä artesanal cachaça –juomia pidetään suuressa
arvossa. Ne ovatkin täysin verrattavissa esimerkiksi hyviin rommeihin,
tequiloihin ja konjakkeihin. Tänä päivänä erilaisia cachaca-merkkejä on
jo yli 5.000, ja valmistajia noin 30.000.
Sokeriruoko – Cachacan äiti
Sokeriruoko on 2-6 -metrinen heinäkasvi, jota esiintyy trooppisessa ja
subtrooppisessa ilmastossa. Se pitää runsaasta vedestä ja lämmöstä,
mutta jottei mehusta tule liian laimeata, ei sitä kannata kastella
liikaa. Sama sääntö pätee myös viiniköynnöksiin.

Pääsääntöisesti sokerin ja cachacan valmistukseen käytetään Saccharum
officinarum –lajiketta. Se on evoluution tulos niistä heinälajeista,
joita kasvoi 15.000 – 10.000 vuotta sitten Tyynen meren saarilla.
Myöhemmin se on kulkeutunut Aasiaan, josta arabit toivat sen Eurooppaan
noin 1100-luvulla. Muita sokeriruokolajikkeita ovat muun muassa
Saccharum arundinaceum, Saccharum bengalens, Saccharum edule, Saccharum
procerum, Saccharum ravennae, Saccharum robustum, Saccharum sinense, ja
Saccharum
spontaneum.
Cachaçasta lisää
Jari Karlsten, Juomista Jaloimmat (Art House Oy)
www.wikipedia.org
www.thenibble.com/reviews/main/cocktails/cachaca.asp
www.montealvao.com.br
www.moleca.net
www.cocktailtimes.com
www.justdrinks.com
www.partdesanges.com
web.dansukker.com/Default.aspx?ID=280
